— Vai sinne sinun mielesi tekee? Annanko sinulle neuvon? Mene meidän kylän tohtorille puhumaan. Kyllä sellainen mies aina taudin löytää, vaikka uskoisit olevasi terve kuin pukki. Minä kuulin siellä sellaisista taudeista, että oikein nimet kauhistuttivat. Ja sen minä sanon, että jonkin sydän- ja keuhkovian löytää tohtori vaikka millaisesta ihmisestä. Varsinkin sydänvian saa niin helposti. Ja totta kai sinulla jo sellainen on, kun olet elinikäsi ryypännyt ja ollut sellaisen perhekomennuksen alaisena.
— Hauskaahan tuolla taitaisi olla minullakin. Onhan minulla rahaa, niin että siitä ei olisi puutetta. Kuinka sitten tulisi toimeen noiden tyttösten kanssa?
— Se on ihan toinen asia, vastasi Janne. Ei se sellainen voima olekaan annettu jokaiselle, että tytöt tulevat tykö. Minulla se nyt on ihan luonnostaan. Sinulla ei ole sanan voimaa. Ja katsohan, se se sittenkin siinäkin asiassa kaiken määrää ja johtaa. Ilman sanaa ei naista taluta minnekään. Niinhän elukoitakin täytyy huudella ja niille kauniisti sovittaa äänensä. Mitä sitten naisia, jotka ovat niin paljon merkillisemmin kokoonpantuja kuin muut elukat.
Matti löi kätensä yhteen niin että paukahti. Tämä äkillinen voimannäyte saattoi Jannen hetkiseksi aivan ällistymään.
— Mikä sinulle, mies, nyt tuli? kysyi hän.
— Minä tahdon kerran päästä näkemään, minäkin, millaista se oikea syntinen maailma on. Ei sitä jaksa aina olla tässä avioliitonkaan satamassa.
— Kyllä minä nyt huomaan, mikä taivaan lykky minulle on ollut se, ettei kukaan nainen ole minua ottanut tai minä ketään naista, sanoi Janne. Nyt sitä saa elämässä kepeästi hypellä kuin heinäsirkka. Minua ei kukaan estä. Kyllä minä näen, että avioliitto on kaiken hauskuuden hauta. Niin, hauta se on, mutta sen päälle ei ole kirjoitettu: tässä lepää! Sen sinä, Matti, kyllä tiedät, sillä lepoa ei Miina sinulle anna.
KAHDEKSAS LUKU
Jannen Savonlinnassa ollessa oli pitäjän kansakoulunopettaja kuollut ja uusi valittu sinä aikana hänen sijaansa. Tämä toimitus oli Jannen mielestä ollut niin tärkeä, että hän oli pyytänyt saada kaikki hakupaperit itselleen Savonlinnaan lähetetyiksi. Niistä hän sitten oli itse pannut ehdolle erään Kalle Mutikon. Ja kun kylä aina ja kaikessa oli tottunut noudattamaan Jannen viisaita neuvoja, niin se tietysti valitsi sen, minkä Janne katsoi soveliaaksi.
Syrjälässä sai Janne kuulla, että opettaja pari päivää aikaisemmin oli saapunut kylään ja asettunut koululle.