— Minä olen kauppias.
— Vai niin. Eikö kauppiaalla ole kelloa, kun täytyy tulla sitä kysymään kansakoululta?
— Kyllä minulla on kelloja panna vaikka joka taskuun.
— Eivät kai käy?
— Kyllä ne käyvätkin, ja kohta kai tässä saadaan nähdä, mikä tunti on lyönyt. Vai tällainen se meidän uusi opettajamme siis onkin, vai tällainen? Kylläpä on oikea kukonpoika.
— Jos ette mene pois, niin ajan minä teidät, huusi opettaja. Mikä te oikeastaan olette, kun tulette syyttä suotta ihmisiä haukkumaan? Minä vedän teidät oikeuteen tällaisesta menettelystä.
— Nuori mies, nuori mies! sanoi Janne juhlallisesti. Jos te aijotte oikeuteen mennä, niin kai minä sen paikan tunnen paremmin kuin te, sillä minä olen siellä melkein kuin kotonani. Ja mitä lakiin tulee, niin osaan minä sen ulkoa kannesta kanteen, niin naimakaaren kuin rikoskaarenkin.
— Kyllä minä teille kaaren näytän, sanoi opettaja ja pui Jannelle nyrkkiään.
Mutta tämä oli jo liikaa Jannen mielelle. Hän korotti äänensä ja huusi:
— Kuulkaa, hyvät ihmiset, mitä tuo kurja olento minulle aikoo tehdä!
Eihän siinä olisi mitään, jos se teille tapahtuisi, mutta minulle.
Hän aikoo näyttää minulle kaaren. Hoi, tänne kaikki, tulkaa tänne!