KYMMENES LUKU
Janne otti itselleen rengin.
Miksi hän sen otti, ei kukaan voinut ymmärtää, sillä eihän Jannella ollut mitään maanviljelystä, jollei siksi laske saunan vieressä olevaa peltotilkkua, jota Hilma hoiti ja jota varten ei siis tarvittu renkiä taloon. Eihän valakankaan hoitaminen tähän asti ollut tarvinnut ketään muuta kuin Jannen. Miksi hän siis oli hankkinut itselleen rengin?
Kukaan ei Jannelta sitä tohtinut kysyä, sillä jokainen oli aivan varma siitä, että Janne ei tee mitään muuta kuin viisasta ja välttämätöntä.
Pari viikkoa ennen yleistä pestuupäivää oli Janne kylällä liikuskellessaan puhunut kaikkien suureksi kummaksi siitä, että hän palkkaa itselleen rengin. Eikä mistään rengit puhuneet niin paljoa kuin juuri siitä kadehdittavasta asemasta, johon se mies pääsee, jonka Janne ottaa palvelukseensa.
Kun Janne pestuupyhänä tuli kirkolle, niin ei ainoakaan nuori mies, jolla oli paikan muutto mielessään, ollut suostunut kenenkään isännän pyyntöihin ja tarjoomuksiin.
Kaikkien odottavista katseista Janne, huomasi kuinka tärkeänä pidettiin hänen tuloaan kirkonmäelle. Janne asteli ja pasteeraili tervehtien jokaista ja näyttäen koko luonteensa iloisuuden oikein kukassaan. Koko hänen olemuksensa näytti sanovan:
— Katsokaahan nyt, hyvät ihmiset, millainen erinomainen ihminen minä olen, ja mikä suuri onni onkaan tullut sen miehen osaksi, joka pääsee sellaisen miehen seuraan kuin minä olen.
Siinä Janne sitten katseli ja tarkasteli. Se, joka olisi voinut nähdä hänen ajatustensa koppaan, olisi nähnyt siellä kummallisen seikan, jonka hän oli asettanut tämän valikoimisensa perustaksi. Hän etsi sellaista miestä, jonka selkä ja olkapäät olivat yhtä leveät kuin hänelläkin. Jannessa oli nimittäin herännyt se ajatus, että hän antaa rengilleen kaikki entiset takkinsa, mutta panee niihin ensin kiiltävät napit.
Jopa sattui hänen silmiensä eteen kaksikin nuorta miestä, joiden ruumis vastasi Jannen takin vaatimuksia. Toinen oli Jannen mielestä liiaksi taipuvainen likaisuuteen, sillä hän raappi aina vähän päästä takaraivoaan. Toinen sitävastoin oli jokseenkin yksinkertaisen näköinen, mutta oli hiljainen ja rauhallinen, antoi ihmisten katsella ja odotteli aivan tyynesti sitä isäntää, joka hänet ottaa palvelukseensa, sillä hän oli päättänyt olla tyytyväinen siihen, mikä osuu elämässä tielle.