Kun tahdotte jättää Ermitagen ja kun teidän täytyy se tehdä, niin ihmettelen, miksi ystävänne ovat teitä pidättäneet; minä en koskaan tiedustele ystäviltäni mikä on velvollisuuteni, eikä minulla ole enää mitään sanottavaa teidän velvollisuuksistanne.
Ugo Foscolo
Ugo Foscolo Isabella Roncionille
1799.
Velvollisuuteni, kunniani ja ennen kaikkea sallimukseni pakoittavat minut lähtemään. Palaan ehkä; elleivät tuskani ja kuolema ikuisesti pidätä minua poissa tuosta pyhitetystä seudusta, niin palaan hengittämään samaa ilmaa sinun kanssasi ja minun luuni tulevat lepäämään samassa maassa, jossa sinä olet syntynyt.
Olin päättänyt olla sinulle enää kirjoittamatta ja sinua enää kohtaamatta. Mutta… ei, minä en tahdo sinua uudelleen nähdä. Salli minulle vain nämät viimeiset pari riviä, jotka kyynelilläni kostutan. Lähetä minulle kuvasi joskus ja jonnekin. Jos sinussa ystävyyden ja säälin tunne puhuu minun onnettoman hyväksi, niin elä kiellä minulta tätä suosiota, joka olisi lääke kaikkiin tuskiini. Tuolla onnellisella nuorukaisella, joka sinua rakastaa, ei voi olla mitään sitä vastaan. Häntä rakastetaan ja hän itkee. Siitä hän voi kuvitella, kuinka paljoa onnettomampi minä olen kuin hän, joka voi sinut nähdä, kuulla äänesi ja voi yhdistää kyyneleensä sinun kyyneliisi, jota vastoin minä tuskan ja intohimon kamalien mielikuvien täyttäminä hetkinä, kyllästyneenä koko maailmaan, epäillen kaikkia, synkän orpouden mielialan vallassa, toinen jalkani haudassa, voin pysyä pystyssä ainoastaan sen kautta, että yöt ja päivät suutelen sinun pyhää kuvaasi; ja sitten sinä etäältä annat minulle voimaa ja rohkeutta kestämään vielä elämääni. Kun kuolen, niin tahdon murtuvan katseeni suunnata sinuun; sinun on oleva viimeinen huokaukseni, sinut otan mukaani hautaan, mukaani… povelleni…
Voi minua, pidin itseäni voimakkaampana kuin olenkaan. Jumalan armeliaisuuden nimessä, elä kiellä minulta tätä lohdutusta. Lähetä se Niccolinille. Ystävyys keksii aina keinot ja tiet.
Kun kuolen, niin tulee hän sen säilyttämään kalliina, arvokkaana muistona kauneudestasi ja hyveistäsi. Hän on aina itkien muisteleva onnettoman ystävänsä viimeistä, onnetonta, ikuista rakkautta.
Jää hyvästi, jää hyvästi. En voi enää jatkaa.
Suutele Cecchinoa [Isabellan veli Francesco] minun nimessäni. Kirjoitan tämän sinulle itkien aivan kuin lapsi.