Hän ei voinut hillitä temperamenttiaan eikä sitä tahtonutkaan, ei silloinkaan, kun hengenahdistus häntä vaivasi ja jokainen suuttumuksen puuska lopulta salpasi hengityksen. Hän tunsi kerta kaikkiaan olevansa älyllisesti kaikkien muiden yläpuolella ja sen perustuksella oikeutettu menettelyihin, jotka muille eivät olleet luvallisia. Niin kauan kuin tämä voima hänessä oli, kaasi hän kaikki vastustajansa, kun se iän karttuessa heikkeni, oli hän tuomittu olemaan toisten iskujen maalitauluna.
Jos näyttelijät kapinoivat — ja milloin he eivät sitä tekisi! — saattoi hän myrskyisenä vaeltaa teatterilla. Silloin hän tavallisesti otti nenäliinan taskustaan ja repi hampaillaan sitä, samalla syytäen suustaan toisen purevan lauseen toisensa jälkeen. Mikään väittely ei voinut tulla kysymykseenkään siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän antanut toiselle suunvuoroa, vaan puhui koko ajan ja sanottuaan kaiken sanottavansa meni nopeasti tiehensä.
Toisinaan hän tällaisten myrskypuuskien jälkeen pysytteli päivän poissa teatterilta ja palasi sitten aivan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ja oikeastaan ei ollutkaan tapahtunut mitään muuta kuin että tyhmyys oli kaatunut ja teatterissa vallitsi jälleen puhdas ilma.
Tällainen ihminen ei voinut teatterissa saavuttaa varsinaisia ystäviä, ajoittain kyllä innokkaita ihailijoita, mutta ei herttaisia ystäviä. Näyttelijäin sielullinen nahka on hyvin arka, ja Kaarlo Bergbom haavoitti sitä tavan takaa. Monet hoitelivat haavansa terveiksi ja muistelevat häntä kiitollisuudella. Toiset repivät itserakkaudessaan ne yhä uudelleen auki, siihen jäi arpi, ja sopivan tilaisuuden tullessa he olivat valmiit iskemään häneen, ellei suoraan edestä niin ainakin takaapäin.
Jokainen voimahan synnyttää aina vastavoiman, ja siksi Kaarlo Bergbom synnytti vastustuksen näyttelijöissä. Toisinaan se purkaantui suoranaiseksi haluksi saada hänet erotetuksi. Sitä varten pidettiin kokouksia, lähetettiin kirjeitä johtokunnalle, mutta nämä eivät koskaan johtaneet mihinkään tulokseen, sillä näyttelijöiden laatimat kirjelmät tekevät aina humoristisen vaikutuksen. Hänen aikanaan ei näyttelijöiden joukossa liene ollut ketään muuta näyttelijää kuin Benjamin Leino, joka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi ollut hänelle uskollinen. Alempi palveluskunta sen sijaan oli häneen syvästi kiintynyt, sillä tämän suhteen hän oli kylläkin vaativa, mutta oli valmis antamaan täyden tunnustuksen jokaisesta voimanponnistuksesta. Kun hän vihasi kaikkea sovinnaista, piti hän sen vuoksi työväestä, joka ei koskaan tahtonut kiivetä korkeille hevosille, vaan oli sitä mitä oli.
3.
Eroitus lapsen ja aikuisen sielunelämän välillä on siinä, että lapsi elää kokonaan hetkessä, jotavastoin aikuisella on menneisyys taakkana ja tulevaisuus huolena.
Jota suurempi kyky ihmisellä on elää väkevästi hetkessä, sitä varmemmin hänelle kuuluu ei ainoastaan taivaan vaan myös taiteen valtakunta. Oikeassa taiteilijassa onkin tämän vuoksi aina suuri määrä lasta. Onhan Goethe sanonut, että jokainen lahjakas ihminen elää yhä uudelleen ja uudelleen kehityskautensa. Hän aloittaa elämän uuden taiteellisen ponnistuksensa keralla ikäänkuin alusta.
Kohdistamalla ajatuksensa tulevaisuuteen ja mahdolliseen maineeseen ei koskaan ole mitään todella suurta taidetta saatu aikaan.
Kaarlo Bergbom rakasti elämää siinä määrin, että kuoleman-ajatus oli hänelle kiusallinen. Jos hänen seurassaan tuli puhe kuolemasta, niin hän aina heti siirsi sen syrjään. "Ja kun se kerran tulee, niin on parasta, että se tulee äkkiä", sanoi hän. Kuullessaan, miten eräs vanha tuttavansa, muuan senaattori, kuoli senaatissa työpöytänsä ääreen, piti hän tätä kuolemaa kaikkein kauneimpana.