Missä määrin hän on vaikuttanut Aleksis Kiven tuotantoon neuvoillaan, ei tarkoin tiedetä. Paljon kirjoja hän tälle lainasi, se on tunnettua, ja uskollaan tuki muiden masentamaa miestä. Kaarlo Bergbomin koko sivistys oli eurooppalaista, häneltä puuttui varsinainen rahvaan sielunelämän tunteminen. Tämä seikka viittaa kylläkin siihen, että Kaarlo Bergbom ei ole Kiveä voinut samassa määrässä kuin muita neuvoillaan auttaa. Mutta vaikkakin suoranainen auttaminen ei ehkä tullutkaan kysymykseen, niin hän oli ensimmäisiä, jotka tunsivat Aleksis Kiven tuotannon arvon, ja esittämällä hänen näytelmiään hän raivasi niille tien yleisön sydämeen.
Suurimmalla voimalla on Kaarlo Bergbom auttanut Gustaf von Numersin kirjallista tuotantoa. Numersilla oli palava mielikuvitus, täysi henkinen hehku, mutta häneltä puuttui järjestävä kyky. Tässä suhteessa Kaarlo Bergbom oli aivan kuin kohtalon valmistama apu hänelle.
Kaarlo Bergbom antoi toisen kirjalliseen tuotantoon parhaat henkiset voimansa, hän järjesti juonen, laati kohtaukset voimakkaiksi, antoi sopivia iskulauseita, teki luonteet selviksi kohtausten avulla.
Parhain näyte tästä yhteistyöstä on "Elinan surma". Maailman kirjallisuudessa on harvoja näytelmiä, joissa johdanto olisi niin oivallinen kuin tässä. Luonnollisen keskustelun avulla heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen pääsee katsoja päähenkilöiden elämästä ja kohtaloista selville. Mikään lause ei tunnu pakotetulta tai tarkoituksella laaditulta, ja kuitenkin jokainen kohta on aivan välttämätön alkujuonen selvittämiseksi. Kun Klaus Kurki tulee sisään, tiedämme kaiken, mikä näytelmälle on välttämätöntä, ja mielenkiintomme on aivan täydellinen. Jos vertaa tätä alkua moniin Sardoun, tuon suuren taiturin, näytelmiin, niin huomaa, miten loistavasti "Elinan surma" on laadittu. Miten usein saakaan Sardou turvautua siihen keinoon, että joku oloja tuntematon saapuu näyttämölle ja hänelle selitetään kaikki tarkoin! Tässä ei ole mitään sellaista. Tuntien Kaarlo Bergbomin suuret historialliset tiedot voi melkein varmuudella sanoa, mikä ajatus on hänen antamansa, sillä mitään vastaavia tietoja ei ollut Numersilla. Numers oli aikonut ensin tehdä Kirstin palkkapiiaksi, noudattaen siinä kansanrunoa, mutta Kaarlo Bergbom tiesi, että näytelmä siten kadottaisi paljon voimastaan, koska Kirsti ei silloin olisi tasavoimainen Klaun kanssa, ja siksi hän Kirstistä teki aatelisneidon.
Kolmas kuvaelma, kohtaus Klaun ja Kirstin välillä Laukossa, on Kaarlo Bergbomin kirjoittama, samoin kaksi viimeistä kuvaelmaa, joissa draaman toiminta nousee huippuunsa. Alkujaan oli aikomus noudattaa näytelmässä runon määräämää loppua, siis Klaus olisi polttanut vaimonsa taloon, mutta koska tämä muoto ei olisi ollut kylliksi näyttämöllisesti vaikuttava, ei ainakaan Kaarlo Bergbomin mielestä, joka rakasti selvää toimintaa eikä ulkonaisia vaikutuskeinoja, muutti hän lopun sellaiseksi, että Klaus kuristaa vaimonsa. Näytelmää laadittaessa hän kysyikin teatterilla näyttelijöiltä, millaisen lopun nämä tahtoisivat, ja naiset aivan yhteen ääneen pitivät kuristamista parempana loppuna. Tietysti ei näyttelijöiden mielipide ollut määräävä, mutta Kaarlo Bergbom puhui heille asiasta, joka hänelle oli rakas, tietäen varsin hyvin, millaisen lopun näyttelijä pitää oikeampana.
Lukiessa tätä näytelmää tuntuu se toisinaan kovin jyrkältä, lauseet liian mahtipontisilta ja ontoiltakin, mutta näyttämöllä tämä kaikki katoaa. Ja juuri siinä on Kaarlo Bergbomin älyn voima. Hän tahtoi ennen kaikkea tehdä näyttämöllä lausutun sanan havainnolliseksi. Jokaisen henkilön täytyi määrättyinä hetkinä lausua lauseita, jotka paljastivat hänen luonteensa, määräsivät toiminnalle aivan kuin virstapatsaat. Näytelmä on aivan täynnä tällaisia lauseita. Lukiessa ne eivät vaikuta täydellä voimalla, mutta näyttämöllä lausuttuina on niiden tenho täydellinen.
Kaarlo Bergbomilla oli ihmeellinen taito koota näytelmään kaikenlaisia kulttuuripiirteitä, jotka antoivat kuvan aikakaudesta, mutta samalla veivät toimintaa eteenpäin. Sellaisia ovat toisen näytöksen ripityskohtaus, jossa samalla saamme nähdä sekä Elinan että Klaun ja Kirstin sielunelämään; häät monine lauluineen ja näennäisesti aivan tarpeettomine yksityiskohtineen, Uolevin laulu Elinalle, jonka Kaarlo Bergbom on itse runoillut samoin kuin ballaadin viimeisessä näytöksessä, imettäjän taikomiskohtaus patjoineen Vääksyssä.
Tämä näytelmä on siinä suhteessa erikoinen, että mistään ei löydä piirrettä, josta voisi väittää, että se olisi syntynyt maailmankirjallisuuden nerontuotteiden vaikutuksesta. Niin suuri kuin olikin Kaarlo Bergbomin lukeneisuus, yhtä suuri oli hänen mielikuvituksensa hedelmällisyys draamallisten kohtausten laatimisessa.
Niinkuin hän tässä näytelmässä punnitsi juonen uudelleen ja antoi sille uuden suunnan ja pohjan, samoin hän teki Numersin näytelmässä "Kuopion takana". Tämä näytelmä oli alkujaan perhenäytelmä, jossa päähenkilö oli rovastin tytär Naimi. Lilli, vapaamielinen kaupunkilaisnainen, oli jonkinmoinen viettelijä, joka tuli rauhalliseen paratiisiin. Näytelmässä oli alkujaan neljä näytöstä, Bergbom supisti ne kolmeen. Näytelmästä hän teki komedian ja lisäsi siihen maalaisrouvien ihastuttavan ja eloisan lauman. Tämä naisparvi herätti tavattoman suurta ihastusta Bergbomissa. Olihan hän elämässään monissa juhlakomiteoissa ja maaseudulla liikkuessaan tullut tuntemaan nuo pintapuoliset olennot. Hän lisäili harjoituksissa yhä uusia piirteitä, jonka vuoksi näytelmä saatiinkin useaan kertaan kirjoittaa puhtaaksi.
Numersilla oli kymmenittäin aiheita varalla kirjoittaakseen näytelmiä. Mutta hän teki yhdellä ainoalla teolla kaiken tyhjäksi. Kun arvostelussa julkisesti mainittiin Bergbomin ansiot "Elinan surman" syntyyn, niin Numers tyhmyydessään kielsi sen. Hän teki sen kai hyvässä uskossa silloin, hän ei enää muistanut, miten paljon toinen oli antanut hänelle viittauksia, miten suuressa määrässä kaiken järjestänyt ja suunnitellut. Yhdellä iskulla loppui silloin näiden kahden miehen yhteistyö. Kaarlo Bergbom ei vastannut Numersin kirjoitukseen, hän lähetti vain alkuperäisen käsikirjoituksen hänelle. Myöhemmin Numers yritti saada sovintoa aikaan, huomatessaan, ettei hän yksin voinut mitään luoda, mutta Kaarlo Bergbom vastasi lyhyesti, että palohaavoja saanut lapsi karttaa tulta.