Miten monta kertaa ovatkaan vastustajat tuoneet ristinpuun naulitakseen hänet siihen, koska jokainen suurmies aina naulitaan ristiin. Mutta he eivät tunteneet vastustajaansa. Tämä otti ristin, taittoi sen kappaleiksi ja iski vastustajiensa kalloon, mukiloi heidät monasti pahanpäiväisiksi, mukiloi niin, että eräät koko ikänsä pysyivät rampoina. Jos katselee niitä, jotka ovat olleet hänen vastustajinaan, niin ei kukaan heistä ole elämässä saavuttanut pysyvää huomattavaa asemaa, vaan ovat aina tavalla tai toisella tehneet haaksirikon.
Onnistumisen ensimmäisiä ehtoja on se, että osaa esteet nähdä oikeassa muodossaan. Jos sen lisäksi osaa punnita omat voimansa, niin tulos on varma. Mikä uhkarohkeus olikaan perustaa samalla suomalainen ooppera ja suomalainen teatteri! Myöhemmin ei kukaan ole uskaltanut tätä tehdä, vaikkakin tällaisen yrityksen onnistumisen välttämätön ehto, ekonominen vauraus maassa, on paljoa edullisempi. Kaarlo Bergbom loi tyhjästä näyttelijät, hän loihti esiin laulajat. Sanottiinhan, ettei ollut sellaista ihmistä, josta Kaarlo Bergbom ei olisi tehnyt näyttelijää, eikä sellaista olentoa, josta hän ei olisi tehnyt laulajaa.
Ei mikään tunnu sivullisista niin luonnolliselta kuin onnistuminen, mutta vain harvat osaavat arvostella, mikä voimanponnistus on tarvittu kaiken aikaansaamiseen. Niiden joukossa, jotka hänen työtään osasivat oikealla tavalla arvostella, olivat kaikki ne, jotka vilpittömällä mielellä uhrasivat hänen työlleen oman työnsä.
Jokainen ihminen on magneetti. Hänen luonteensa pääominaisuus vetää samanlaisia luokseen. Kaarlo Bergbomin seurassa oli uhrautuminen luonnollinen asia, sitä ei tarvinnut hävetä. Hänhän ei tehnyt kauppaa ihmisten henkisten ominaisuuksien ja lahjojen kanssa, vaan tahtoi ne kehittää ja antaa tilaisuuksia kukoistukseen. Ken ei pysty päälliköksi, on mielellään voimakkaan johdettavana. Ilman tätä harrasta uhrautuvaa joukkoa olisi Suomalaisen teatterin alku jäänyt vain kauniiksi unelmaksi huolimatta johtajansa kaikista ponnistuksista. Taistelua ei suurikaan johtaja voita armeijatta, mutta vain oikeilla johtajilla on voittoisa armeija.
Kaarlo Bergbomin asema teatterin johtajana oli sen vuoksi varma, ettei hän olisi sitä ehdottomasti tarvinnut toteuttaakseen elämänsä ja saadakseen jotain aikaan. Yhtä hyvin hän olisi voinut olla yliopiston professorina, jolloin hänen terävä älynsä olisi hedelmöittävästi vaikuttanut kirjalliseen arvosteluun. Yhtä hyvin hän olisi voinut olla kirjailijana ja olisi saavuttanut maineen sillä alalla.
Hänen varmin kilpensä taistelussa vastustajiaan vastaan oli se, ettei hän kaivannut tunnustusta. Työ riitti hänelle. Hän tiesi niin varmasti, että työ on se ainoa rukous, johon aina tulee vastaus.
Kohtalo ei ollut antanut Kaarlo Bergbomin olemukseen niitä viehättäviä piirteitä, jotka vetävät ihailijattarien lauman taiteilijan ympärille. Jos tällainen parvi olisi hänen luonaan ollut, ei hän koskaan olisi suurta saanut aikaan. Hänestä olisi korkeintaan tullut esteettinen "leijona", joka olisi kirjoittanut henkeviä teoksia, mutta ei olisi perustanut Suomalaista teatteria.
Esittävä taiteilija voi yhtä kaikki jotain saavuttaa, ihailijatarparven suitsutuksista huolimatta saavuttaa siksi, että hänellä aina on kiitollinen ja vaikutuksille altis yleisö, joka kiihoittaa henkistä paloa hänessä, mutta henkisesti omintakeisesti luova mies heikkenee aina tuollaisen ihailijatarparven uhrina. Kun jokainen mies on altis imartelulle, ja miten altis onkaan! — viisas nainenhan tietää, että jokainen mies on voitettavissa, kun vain osaa kultiveerata hänen heikkouksiaan — niin hänen henkinen voimansa vähenee, kun siltä ei mitään vaadita.
Juuri tämä miehellisen viehätyksen puute aiheutti sen, että Kaarlo Bergbom suhteissaan naiseen aina oli henkisellä tasolla. Kaikki siteet hänen ja naisen välillä johtuivat henkisestä askartelusta. Rakkaus voi tuottaa pettymyksiä, taisteluja ja ristiriitoja, mutta niistä tavallisesti mies nousee entistä voimakkaampana. Henkisen yhdyselämän ristiriidat ovat kiirastuli, missä sielu puhdistuu… jos se jaksaa saada voiton.
Mikä oli Kaarlo Bergbomin ja Charlotte Raan suhde alkujaan? Väitetään heidän rakastaneen toisiaan. Kumpikaan ei ole siitä puhunut mitään, kumpikaan ei ole jälkimaailmalle jättänyt todistusta. Kun nainen palvelee miestä, voi aina olla varma siitä, että hän miestä rakastaa. Ja Charlotte Raa palveli Kaarlo Bergbomia. Hän oli ruotsalainen näyttelijätär, joka ei osannut edes suomenkieltäkään, hän innostui suomalaiseen näytelmätaiteeseen, jota siihen asti ei ollut olemassakaan, hän heittäytyi yritykseen, joka tuotti hänelle haittaa ja ikävyyksiä ruotsalaiselta taholta. Niin paljoa ei nainen tee, ellei hän rakasta. Voihan sanoa, että hän aavisti, miten suuri oli Kaarlo Bergbomin työ, miten pitkälle se viittasi. Hän oli näyttelijätär, hyvä näyttelijätär, mutta hyväkin näyttelijätär elää aina vain hetkessä. Jos hän tekee laskelmia tulevaisuuden suhteen, ei hän ole hyvä näyttelijätär eikä ole näyttelijätär laisinkaan.