Luru koetti nyt välttää kaikkia olentoja ja päästä kotiinsa. Ja kyllä hän pääsikin kotipihaan, mutta siellä vasta melu syntyikin, sellainen melu, että Kiljuset vain voivat saada mokoman aikaan.
Mökö oli kotiin tultuaan niin perin väsynyt posetiivin kantamisesta, että hän laski soittokoneen sen omistajan viereen ja meni nukkumaa navetan ylisille heinäkasaan.
Kun Pulla näki sellaisen merkillisen olennon tulevan kuin Luru oli paviaaninpuvussaan, niin kaikki sen karvat nousivat suuttumuksesta pystyyn, sen ääni tuli ihan kimeäksi kiukusta, ja sitten se alkoi räkättää ja räksyttää.
Talon palvelijatar ensimmäisenä katsoi ulos ikkunasta ja uskoi itse kummituksen tulevan taloon. Kiireimmän kautta hän pani keittiön piisin yläpellit kiinni, nosti keittiön pöydän ikkunaa vasten, siirsi vuoteensa oven eteen, meni itse nurkkaan, veti hameensa päänsä yli huppuun ja alkoi huutaa apua.
Isä ja äiti Kiljunen, jotka jo olivat saapuneet kotiin, tulivat kuistille ja rupesivat vapisemaan kauhusta. Ja kyllä olikin syytä kauhistua, sillä eihän Luru enää ollut paviaaninkaan näköinen, kun hänellä selässä oli kuollut kettu, jonka pää lepäsi hänen olkansa yli, ja näytti siis aivan siltä, kuin hän olisi olento, jolla on kaksi päätä. Isä ja äiti eivät voineet kuvitellakaan, että heillä olisi kaksipäinen poika.
— Se on itse paha, joka on manattava pois, huusi isä. — Ota, mamma, jokin kirja ja rupea lukemaan.
Äiti meni sisään ja otti ensimmäisen kirjan, se oli Kansanvalistusseuran kalenteri, ja alkoi siitä lukea almanakkaa, toisen nimen toisensa jälkeen. Ja jota lähemmäksi Luru tuli, sitä kimeämmällä äänellä hän huusi.
Pulla haukkui ja Luru huitoi sitä irtonaisella hännällään voimiensa takaa. Lopulta hän otti ketun selästään ja heitti sen Pullaa kohden, joka tästä säikähtyneenä läksi pakoon, meni navetan taakse ja nurkan takaa haukkui vimmatusti.
Posetiivinsoittaja heräsi. Kun hän tuli ulos ja näki noin suuren apinan, niin hän meni kiireimmän kautta vajaan, etsi nuoraa ja koetti pyydystää elukkaa itselleen voidakseen kuljettaa sitä mukanaan.
Kylläpä nyt syntyi oikea ajometsästys. Luru juoksi edellä, posetiivinsoittaja ja isä Kiljunen hänen jäljestään. Ja koko ajan äiti luki kalenteria kuistilla aina väliin huutaen: