Ministerin kanssa he yhdessä vetivät palatsin parvekkeelle puolettoman suuren kanuunan. Sen piippu oli niin suuri, että sinne saattoi varsin hyvin monta ihmistä mahtua yhdellä kertaa. Esko sai toimekseen panna kanuunan kuntoon sillä aikaa, kuin ministeri kävi hakemassa kruunut ja valtikat Kiljusten kruunaamista varten.
Hanna löysi viimein ukkelin ja hätääntyneenä kertoi tälle, miten
Kiljusten oli käynyt. Ukkeli riensi heti auttamaan.
He kohtasivat Eskon silloin, kun hän paraillaan ajoi hirveän paljon ruutia kanuunaan. Eskolta ukkeli sai kuulla, että Kiljusista aiottiin tehdä kuninkaallisia, ja siitä hän heti arvasi, että nämä olivat puhuneet aivan kaikki juttunsa.
— Heidän täytyy jäädä tänne ainiaaksi, sanoi hän.
— Ainiaaksiko? lausui Hanna. — Sehän on ihan hirveätä, sillä kuka silloin lapsia huvittaa?
— Tämä on Kiljusten oma syy, lausui ukkeli. — Satumaassa täytyy jokaisen ottaa vastaan se rangaistus, minkä hän on ansainnut. Minä pääsen täältä kyllä pois, samoin sinä, Hanna, joka olet ollut kiltti, mutta Kiljusten on tänne jääminen.
Hanna alkoi itkeä ajatellessaan, että Kiljusten oli käynyt näin pahasti.
Tällä välin oli ministeri tullut eduskunnan kokoukseen ja ehdottanut, että Kiljuset valitaan kuninkaallisiksi. Ehdotus herätti tavattoman suurta riemua. Kiljusia pyydettiin poistumaan siksi aikaa, kun eduskunta teki päätöksensä tästä asiasta.
Mutta nyt Kiljusetkin huomasivat, että heidän käy hullusti. He läksivät juoksemaan pakoon. Ja kyllä Kiljuset aina juosta jaksoivat.
Aivan läähättäen he saapuivat siihen saliin, missä ukkeli paraillaan puheli Hannan ja Eskon kera.