Kiljuset rukoilivat ukkelia pelastamaan heidät ja lupasivat, etteivät enää koskaan kerro itsestään mitään. Mutta ukkeli sanoi, ettei hän voi heitä millään keinolla pelastaa.
Esko silloin keksi keinon.
— Minä pistän heidätkin kanuunaan ja annan lorumaan asukkaitten ampua meidät kaikki vuorten yli, sanoi hän.
Kyllähän keino ensin Kiljusia kovin miellytti, mutta sitten he huomasivat, että eksyisivät sillä tavalla ukkelista, eivätkä koskaan enää ehkä pääsisi satumaasta pois. Kun Hanna sen kuuli, niin hän ehdotti, että ukkeli ja hänkin menevät kanuunaan, jotta sitten yhdessä pääsevät täältä pois.
Ukkeli suostui tähän. Ja nyt alkoi Esko ladata kanuunaa. Ensin pantiin Hanna pohjimmaiseksi, sitten pistettiin ukkeli piipusta sisään. Sen jälkeen tuli isä ja äiti Kiljusen vuoro ja heidän jäljestään kömpivät pojat piippuun. Esko meni viimeiseksi.
Kun hän jo oli piipussa, tuli hän ajatelleeksi, että kanuunan lauetessa hän ensimmäiseksi lentää sieltä ulos ja sitten toiset tulevat hänen päälleen. Toisten oli kyllä hyvä olla, mutta hänen paha, kun hän voi pudota vaikka kovaa kalliota vastaan. Hän keksi siihen pian keinon, otti suuren patjan ja veti sen viimeisenä kanuunan piipusta sisään.
No, nyt oli kanuuna ladattu aivan täyteen!
Lorumaan asukkaat läksivät etsimään Kiljusia pannakseen kruunauksen toimeen. Juhlakulkueessa he vaelsivat palatsin läpi ja tulivat viimein parvekkeelle, missä kanuuna oli.
Ministeri päätti silloin laukaista kanuunan. Hän katsoi piippuun, näki patjan, otti sen pois. Esko pisti päänsä esiin ja sanoi:
— Tui, tui, minä täällä olen!