Kyläläiset olivat niin riemuissaan, että ottivat siat syliinsä ja kantoivat ne riemukulussa maihin. Ja kun sika huutaa aivan hirveästi, kun sen vain ottaa syliin, niin huusivat nämäkin. Ja joka kerta kuin ne päästivät oikein kimeän äänen, niin kirkuivat ihmisetkin ilosta. Kerrotaan, että sen kylän lehmät oppivat sinä päivänä aivan uudella tavalla ammumaan, jota sitten kutsuttiin lehmän nauruksi.
Kun viimein kaikki olivat päässeet aloilleen, niin naurettiin oikein makeasti ja hurrattiin Kiljusille, jotka olivat tämän hauskan päivän kyläläisille hankkineet. Ja kun naurun jälkeen kaikki palasivat jälleen työhönsä, niin se tuntui entistä helpommalta.
Kun Hanna sinä päivänä kulki pitkin kylän tietä, niin nyökkäsivät kaikki hänelle hyvin ystävällisesti ja sanoivat:
— Kyllä me nyt uskomme, että satumaa on olemassa ja Kiljusen herrasväki myös. Satumaa on ainakin täällä ellei muualla, koska olemme voineet nauraa oikein makeasti. Ja Kiljusia taidamme olla me kaikki, kun oikein hyvälle tuulelle tullaan.