Ensiksi siat kiersivät kehässä pihamaata, mutta sitten ne alkoivat tehdä koukeroita, hypellä sinne ja tänne. Ja kaikki ihmiset saivat silloin hypellä ylös, jotta eivät kaatuisi kumoon.
Oli siinä hyppimistä. Vanhat äijät ja ämmätkin hyppivät niin että töyssyi, eivätkä suinkaan tahtoneet mennä pakoon, vaan oikein huusivat ilosta joka kerta, kun sika tuli lähelle ja heidän siis oli taas hypättävä ilmaan.
Isä ja äiti Kiljunen seisoivat pihamaan keskellä ja komensivat, milloin oli hypättävä, jos joku ei sattuisi huomaamaan, milloin sika taas tuli lähelle.
Kyllä ihmiset olisivat jaksaneet tätä iloa pitää vaikka kuinka kauan, mutta siat alkoivat jo siihen väsyä.
Äkkiä ne tekivät koko käännöksen ja kiisivät pihan veräjästä tielle ja taas mentiin eteenpäin niin, että tomu pöllysi.
Mutta nyt olivat jo kaikki kylän koirat kokoontuneet tätä iloa katsomaan. Ensin ne haukkuivat, mutta nyt niidenkin jo teki mieli juosta ja hyppiä. Ne tahtoivat nähdä, miten tämä hirveä kilpa-ajo viimein päättyy. Hevoset laitumella lähtivät kiireimmän kautta nekin yhteen iloon. Ja vanhat lehmätkin, jotka ensin olivat koettaneet hillitä itseään ja olla arvokkaita, nostivat häntänsä pystyyn ja juoksivat niin, että keikkuivat ja jalat menivät ristiin rastiin kovassa kiireessä.
Pian oli koko kylä juoksemassa, sekä ihmiset että eläimet. Ja kaikkialta kuului iloisia huutoja, naurua ja kirkunaa.
Kylän vieressä oli matala järvi, sinne menivät siat suoraa päätä. Ja kun sika on hyvä uimaan, niin eivät ne pelänneet, vaan menivät yhä eteenpäin. Ja Mökö ja Luru istuivat niiden selässä.
Vesi oikein kuohui heidän mennessään. Ja niin suuri oli kyläläisissä ja eläimissä vauhti, että eivät voineet hillitä itseään, vaan menivät kaikki jäljestä veteen. Ja kun vesi oli matalaa, niin ei kenenkään tarvinnut uida. Sen sijaan kaikki juoksivat vedessä, jotta se räiskyi korkealle.
Viimein siat väsyivät ja lakkasivat uimasta. Ne olisivat ehkä uponneet, elleivät pojat olisi pudonneet niiden selästä.