Ja nyt sitä kiidettiin puitten välissä niin, että oksat rapisivat.
Tuli suo eteen, ja sinne molemmat hirvet loikkasivat, ja arvaahan sen, minkä näköisiä pojat olivat, kun oli päästy suon toiselle puolelle. He olivat niin mutaisia, että tuskin enää itsekään tunsivat itseään, saati sitten muut.
Kun hirvet olivat laukanneet metsässä tarpeekseen, tulivat ne lopulta sille kylätielle, jonka varrella Kiljuset asuivat. Ja nyt mentiin sileätä maantietä pitkin, niin että paikat paukkuivat.
Pojat huusivat ilosta, huusivat niin, että koko kylä tuli katsomaan, mikä oli hätänä. Kun ihmiset näkivät kaksi hirveä, jotka kiitivät kylään päin ja niiden selässä kaksi kummallista olentoa, niin kaikki pelästyivät kovasti, sillä he luulivat, että nyt olivat kummitukset tai muut pahat kylään tulleet.
Ja koko kylä parkaisi kauhusta! Oli siinä taas ääntä yhdeksi kertaa! Ja kaikki menivät pakoon. Muutamat kiipesivät puihin, toiset piiloutuivat perunakuoppiin. Ja kaikki olivat varmoja siitä, että nyt oli maailmanloppu tullut.
Ja eläimet, ne vasta kovasti säikähtivät, sillä eihän niillä ollut ollenkaan järkeä. Kaikki hevoset juoksivat maantielle ja kiiruhtivat alta pois. Ja lehmät sitten! Nekin juoksivat niin että keikkuivat. Ja siat, nekin panivat parastaan, jota pitemmälle tultiin. Kissat juoksivat häntä pystyssä, kanat koettivat päästä alta pois ja menivät niin hyvää kyytiä, että olivat melkein irti maasta. Olipa siinä kiirettä, ai, ai, kuinka kovaa siinä mentiin! Mutta oli siinä ääntäkin, sillä tietysti kaikki eläimet huusivat hädissään.
Pulla oli poikien mentyä metsälle hakenut heitä joka paikasta. Kun ei ollut löytänyt, niin se oli lähtenyt kylään tuttaviaan tervehtimään. Kun Pulla näki hirvien tulevan, niin se meni ensin häntä koipien välissä pakoon ja haukkui minkä suinkin jaksoi aidan takaa kaikkia niitä elukoita, jotka juoksivat hirvien edellä maantietä pitkin. Mutta kun hirvet olivat päässeet ohitse, silloin Pulla päästi sellaisen komentavan kiljahduksen, että kaikki kylän koirat ymmärsivät, mistä oli kysymys.
Ja nyt kiiruhtivat kaikki koirat hirvien jäljestä; mitkä hyppelivät hirvien kuonon edessä haukkuen vimmatusti, mitkä juoksivat rinnalla ja siinä pitivät pahaa ääntä, mitkä kippasivat jäljestä ja koettivat saada hirvien hännästä kiinni, ja kun se oli hyvin lyhykäinen ja kovin korkealla, niin olipa siinä hyppimistä. Ja viimeisenä tuli Pulla, joka ei mitenkään pienillä jaloillaan jaksanut pysyä toisten rinnalla. Kyllähän se juoksi niinkuin vatsanalus olisi ollut jalkoja täynnä, mutta ei sekään oikein auttanut.
Ja koko joukko juoksi pitäen hirveätä melua ja rähinää maantietä pitkin, niin että tomu oli aivan yhtenä pilvenä.
Kun kaikki ihmiset näkivät, että heidän kotieläimensä ja karjansa olivat karkaamaisillaan pois kylästä, niin he läksivät koirien jäljestä juoksemaan. Pojannaskalit pääsivät ensimmäisiksi, ne ravasivat niin, ettei tahtonut jalkoja erottaa. Sitten tulivat aikamiehet, jotka juoksivat ja harppasivat niin, että luuli jalkojen irtaantuvan. Heidän jäljestään tulivat naiset, kohottivat hameitaan, jotta liepeet eivät olisi tiellä, ja mennä huristivat. Ja sitten tulivat pikkutytöt. Ja vihdoin viimein ne lapset, jotka vasta konttasivat. Kaikki, mitä kylässä oli elävää olentoa, oli liikkeellä.