Oli se juhlallinen näky! Se oli yhtä ainoata juoksua ja huutoa.
Kiljusen talon kohdalla maantie kääntyi. Eihän tällaista kiirettä pidettäessä, ja kiirettä siinä todellakin pidettiin, jouduttu käännöksiä tekemään. Ja sillä tapaa tulivat kaikki Kiljusen pihalle. Kun rakennuksia oli pihan ympärillä, niin kaikki jäivät sinne yhteen kasaan. Kanat hyppäsivät koettaessaan oikein lentää, kuistin katolle, kissat kiipesivät rakennuksen katolle. Lehmät menivät pihan oikealle puolelle ja hevoset vasemmalle, siat jäivät portin pieleen, koirat juoksentelivat joka paikassa. Hirvet jäivät keskelle pihaa ja ihmiset maantielle portin ulkopuolelle. Kaikista huonoimmin konttaava lapsi ei vielä ollut päässyt puolitiehenkään, vaan istui keskelle maantietä ja huusi. Mutta kuka sellaisessa mellakassa sen ääntä olisi kuullut?
Isä ja äiti Kiljunen tulivat katsomaan, mikä hirveä joukko heidän taloonsa tuli. Kun he näkivät hirvet ja niiden selässä kaksi mustanruskeata olentoa, niin he molemmat parkaisivat ihan yht'aikaa. Ja vaikka kaikki pitivät sellaista ääntä, ettei olisi luullut enää maailmaan sen enemmän ääntä mahtuvankaan, niin kyllä se kumminkin kuului, kun isä ja äiti Kiljunen huusivat voimainsa takaa. Se oli sellainen huuto, että kaikki hämmästyksestä vaikenivat, kaikki muut paitsi Pulla, joka haukkumisesta jo aivan käheänä koetti herättää toisten huomiota.
— Päivää! huusivat pojat. — Tässä on taloon kaksi hirveä. Me olemme tuoneet ne metsästä.
Silloin isä ja äiti Kiljunen taas huusivat, mutta nyt ilosta. Pojat otettiin alas hirvien selästä, pestiin ja vaatetettiin. Kylän asukkaat keräsivät kotieläimensä ja veivät ne pois.
Hirvet jäivät Kiljusen taloon, ja Pulla pantiin niitä paimentamaan. Ja jos Pulla vain olisi niitä hyvin paimentanut eikä päästänyt niitä karkaamaan, niin kai ne vieläkin olisivat siellä.
Kiljusen herrasväen toinen Helsingin-matka
Jonkin aikaa Kiljusen herrasväki pysytteli maalla aivan rauhassa, ja Helsinki oli jo ennättänyt unohtaa heidän vierailunsa. Heidän sielläolostaan ei ollut jäänyt jäljelle mitään muuta kuin lause, jota helsinkiläiset usein käyttivät. Tämä lause oli: "Kiire kuin Kiljusilla!"
Mutta kun pimeät elokuun illat tulivat ja elämä alkoi käydä yksitoikkoiseksi, sillä se saattoi Kiljusillekin tulla yksitoikkoiseksi, alkoivat he puhella Helsingistä. Pian oli heissä herännyt ajatus, että sinne olisi hauska jälleen päästä. He olivat aivan varmasti vakuutettuja siitä, että kaikki tulevat hyvin iloisiksi, kun he vain ilmestyvät kaupunkiin.
Äkkiä he päättivät lähteä Helsinkiin.