Ja kun Kiljusille aina tapahtuu kovin merkillistä matkoillaan, niin oli tämäkin matka sellainen, että se olisi oikeastaan historiaan kirjoitettava.
Tehtyään tämän päätöksensä riemuitsivat he itse siitä niin kovasti, että huusivat kaikki yht'aikaa. Ja kun he olivat toisilleen tällä tavoin ilonsa ilmaisseet, menivät Mökö ja Luru etsimään Pullaa ilmoittaakseen tälle, mikä sitä odotti. He tarttuivat molemmat Pullan etukäpäliin ja pakottivat sen kulkemaan takajaloillaan heidän välissään pitkin pihaa ja huusivat sille:
— Me menemme Helsinkiin!
Ja Pulla taisi tämän ymmärtää, sillä se haukkui minkä suinkin jaksoi. Ja kun se oli Kiljusen koira, niin se haukkui tavallista kovempaa, sillä sen oli aina ollut pakko ponnistaa viimeisetkin voimansa saadakseen äänensä kuuluviin.
Kun edellisellä matkalla asunto hotellissa oli tullut hiukan levottomaksi, niin oli äiti Kiljunen tällä kertaa sitä mieltä, etteivät he menekään asumaan minnekään hotelliin, hakevat ainoastaan jostain rauhallisen huoneen ja vievät kotoa ruokaa mukanaan.
Tätä varten tuotiin suuri puulaatikko ja siihen ahdettiin kaikenlaista sellaista, mitä suinkin voitiin syödä. Siinä oli voita ja leipää, oli maitoa ja juustoa, oli palvattua lihaa ja nauriita, kylmiä perunoita ja silakoita, siinä oli purkeissa puuroa ja puolahilloa, ja siinä oli kahvipannukin ja kaikki, mitä tarvittiin kahvin valmistamiseen. Tämän laatikon kuljettamiseksi otettiin matkaan poikien itse valmistamat matalat kärryt, joissa oli neljä pyörää.
Jotta junassa ei laatikkoa käännettäisi nurin, jolloin tavarat menisivät sekaisin, oli isä Kiljunen laittanut pahvista suuren lapun, jossa oli kirjoitus: "Tämä puoli ylöspäin!" Ja tämä lappu aiottiin naulata laatikon kanteen. Lapun isä antoi Mökölle, jotta hän sen naulaisi, mutta Mökö pistikin sen taskuunsa ja sinne se jäi toistaiseksi.
Puulaatikko oli suuri. Kun Pulla näki sinne ajettavan kaikenlaista hyvää, teki sen mieli tarkastaa sitä. Juuri kun Kiljuset pukivat ylleen päällysvaatteita, hyppäsi Pulla laatikon vieressä olevalle tuolille, kohotti kuonollaan laatikon kantta, pisti päänsä yhä syvemmälle ulottuakseen ottamaan jotain hyvää. Mutta silloin se kurottautuikin liian syvälle; se retkahti laatikkoon, ja kansi putosi kiinni.
Jo oli kiire asemalle, ja isä Kiljunen pani nopeasti laatikon lukkoon. Se nostettiin rattaille, ja herrasväki läksi ajamaan tulista vauhtia asemalle.
Se oli taas sellaista menoa, että kyllä kylässä tiedettiin Kiljusten olevan jonnekin matkalla.