Kun ei ollutkaan vasaraa eikä nauloja, joilla se olisi kiinnitetty, niin äiti Kiljunen otti sen huostaansa ja pisti sen omaan taskuunsa.
Kyllähän Kiljuset tiesivät, että juna sille asemalle pysähtyy, mutta se ei estänyt heitä kaikkia huutamasta ja huitomasta käsillään, kun juna ajoi asemalle.
Kun Suomessa on yleisesti levinnyt sanomalehti, "Pääskynen", joka on tarkkaan seurannut Kiljusten elämää ja hommia, niin olihan junassa monta, jotka heti melusta saattoivat arvata, että tämä oli nyt se kuuluisa Kiljusen herrasväki, joka pyrki junaan.
Ja mikä oli seurauksena! Ei suinkaan se, että kaikki olisivat tahtoneet olla heidän lähellään, niinkuin kuuluisille henkilöille yleensä tapahtuu, vaan kaikki pakenivat siitä vaunusta, jonne Kiljusen joukko oli mennyt, sillä he pelkäsivät joutuvansa johonkin selkkaukseen. Kiljusen herrasväki oli siinä suhteessa omituinen, että sille tapahtui merkillisiä asioita aina, kun se joutui muiden kanssa tekemisiin, mutta harvoin mitään erikoista silloin, kun he olivat yksinään omissa hoteissaan. Seurauksena tästä oli, että he pääsivät Helsinkiin asti saamatta mitään merkillistä aikaan.
Mutta heti asemalla he herättivät suurta huomiota. Äiti Kiljunen oli, niinkuin muistetaan, pistänyt tuon pahvipalan, jossa oli "Tämä puoli ylöspäin", taskuunsa. Hänen ottaessaan nenäliinaansa tuli pahvipala sen mukana ja jäi roikkumaan hameen päälle.
Ai, kuinka ihmiset nauroivat sen nähdessään. Muutamat oikein hirnuivat ilosta, pikkupojat hyppelivät ja huusivat, asemalla olevat sanomalehtimyyjät huusivat paljoa kovempaa kuin lehtiä kaupatessaan: "Tämä puoli ylöspäin!" Ei asemalla ollut ainoatakaan, joka ei olisi nauranut.
Ja hullunkuristahan se olikin, kun äiti Kiljusen hameessa oli sellainen kyltti, että hamepuoli oli pidettävä ylöspäin. Kaikkihan silloin kuvittelivat, miltä laiha äiti Kiljunen näyttäisi, jos hänet pantaisiin käsillään seisomaan.
Kiljuset eivät ymmärtäneet tätä ihmisten iloisuutta millään muulla tavalla, kuin että kaikki riemuitsivat heidän tulostaan Helsinkiin. Sen vuoksi he nyökkäsivät kaikille ystävällisesti aivan kuin vanhoille tutuilleen.
Äiti Kiljunen ensimmäisenä huomasi, että hänelle naurettiin, ja katsoessaan sivulle hän näki tuon lapun. Ja silloin hän parkaisi niin kovasti, että kyllä hän silloin olisi saanut Kiljusen nimen, ellei hänellä jo ennestään sitä olisi ollut. Ja ihmiset nauroivat vieläkin makeammin hänen huudolleen.
Kun herrasväki oli saanut tavaransa, niin he panivat laatikkonsa poikien rattaille ja läksivät kaikkien ihmetellen heitä katsellessa Rautatientorille.