Kun he jälleen palasivat torille ja asettuivat istumaan ulkoilma-saliinsa, ajatteli isä Kiljunen, millä tavoin hän voisi markkinaväelle vielä tuottaa iloa. Samalla hän ajatteli keinoa, millä voisi ansaita rahaa, sillä huonekalujen myymisestä ei näyttänyt tulevan mitään.
Äkkiä hän ponnahti sohvasta ylös ja huusi. Ja hän huusi niin huikeasti, että äiti Kiljunenkin hiukan sävähti.
Ja silloin isä Kiljunen kertoi, mitä oli keksinyt. Hän kutsui koko perheensä ympärilleen ja kuiskasi heille, tietysti sen vuoksi, ettei kukaan muu sitä torilla kuulisi:
— Me perustamme tänne sirkuksen!
Kaikki riemastuivat niin suuresti tästä, että heillä oli täysi työ hillitä itseään huutamasta ja hurraamasta. Lopun päivästä he sitten viettivät tuumailemalla, miten he tämän aikeensa toteuttaisivat.
Ilta tuli, ja ihmiset alkoivat lähteä torilta etsimään yösijaa. Mutta Kiljuset eivät sellaista ajatelleetkaan. Mitä he suotta olisivat muualle menneet, kun kerran heillä oli mukana huonekalunsa ja ilma oli kaunis ja lämpöinen.
He valmistivat siis itselleen yösijan keskelle toria. Äiti meni maata sohvalle, isä valitsi keinutuolin. Pojat panivat kaksi nojatuolia vastatusten ja menivät siihen koloon. Pulla meni sohvan alle, ja Susanna asettui eräälle tuolille.
Ja siinä he sitten makasivat aivan kaikessa rauhassa välittämättä vähääkään siitä, että ihmisiä kävi pitkin yötä töllistelemässä heitä.
Aamulla he nousivat jokseenkin varhain ja siistivät pukunsa korkean seinäpeilin edessä. He eivät pesseet itseään laisinkaan, sillä heillä oli sellainen kiire panemaan sirkustaan kuntoon.
Kylläpä oli Kiljusten sirkus sellainen, ettei mokomaa ennen ollut ainakaan siinä kaupungissa nähty. Isä Kiljunen oli saanut luvan laittaa sirkuksensa erään talon pihalle.