Aika tuli kovin pitkäksi Mökölle. Hän nousi vähän ajan päästä katsomaan, mitä veljensä teki. Hän piti samalla kuitenkin koko ajan kehtoa silmällä.
Luru oli mennyt tallin luo veistämään itselleen tuulimyllyä. Mökö kävi hänen luonaan ja vähän ajan päästä palasi kehdon luo. Plättä nukkui.
Hän palasi taas Lurun luo, viipyi hiukan kauemmin ja palasi taas katsomaan Plättää.
Tällä tavalla hän teki pitkän ajan ja kerta kerralta hän viipyi yhä kauemmin. Kun Luru oli saanut tuulimyllynsä valmiiksi, ei Mökö enää muistanut Plättää laisinkaan.
Tänä hetkenä Plättä heräsi ja katosi.
Katoaminen tapahtui tällä tavalla. Plättä heräsi ja sen teki mieli päästä kehdostaan pois. Kun se jo kerran oli kaatanut sen, ymmärsi se nytkin, ettei tarvinnut mitään muuta tehdä kuin kumartua toiselle laidalle, niin pääsi kehdosta pois. Se seisoi siis laitaa vasten ja heilutti. Vähän ajan päästä oli kehto kumossa ja Plättä maassa rämpimässä.
Kehto oli lähellä talon seinää, siinä oli kellarin ikkuna ja se oli auki. Plättä meni tätä kohden. Ulkona oli kuuma, ikkunasta tuli viileä ilma vastaan. Plättä meni ikkuna-aukkoon, ryömi yhä pitemmälle ja putosi kellariin. Kaikeksi onneksi oli kellarin lattia hyvin lähellä ja ikkunan alla sattui olemaan vanhoja olkia, joiden päälle Plättä putosi. Se ihmetteli vähän aikaa olinpaikkaansa, alkoi sitten ryömiä eteenpäin ja joutui keskelle perunakasaa. Oli kesä ja perunat olivat jo itäneet. Plätän oli jälleen nälkä, se alkoi nyppiä perunoista ituja ja maistella niitä.
Kaiken sen lisäksi, mitä Plätän ruumiissa jo entisestään oli, tuli nyt vielä multaa. Hän oli nyt niin likainen, kuin yleensä voi ajatella lapsen olevan. Tuskin kenenkään muun kuin Kiljusen lapsi voisikaan tulla niin likaiseksi.
Mökö tuli katsomaan sisartaan. Kehto oli taas kumossa. Hän huusi Lurun saapuville. Molemmat menivät muurahaispesälle. Eihän Plättä siellä ollut. He katselivat ympärilleen, kiipesivät koivuunkin, joka kasvoi keskellä pihamaata, arvellen Plätän kiivenneen sinne. Eihän Plättä sielläkään ollut. He huutelivat niin kovaa kuin suinkin jaksoivat, huusivat siksi, kunnes olivat aivan sinisiä. Ei kuulunut mitään vastausta. Pojat seisoivat vähän aikaa katsoen toisiinsa aivan kauhuissaan.
— Tässä ei auta mikään muu kuin antaa Pullan etsiä, sanoi Luru.