Pulla tuotiin väkipakolla kehdon luo. Sen kuonon eteen pantiin Plätän kehdossa olleita vaatteita. Hyi, kuinka Pulla aivasteli, arvaahan sen kylläkin! Monen selityksen ja monen haistelemisen jälkeen se kai viimein ymmärsi, mistä oli kysymys. Se haisteli maata ja meni kellarin luukun kohdalle, kurkisti siitä sisään ja alkoi iloisesti haukkua. Kellarista kuului Plätän kova kirkaisu.
Luru, joka oli laihempi, meni ikkunasta sisään, nosti sisarensa ylös, ja Mökö vei hänet pihalle.
Ei tarvitse sanoakaan, että Plättä täältä tullessaan oli hyvin likainen.
Pojat asettivat sen eteensä nurmelle istumaan ja katselivat vähän aikaa aivan sanattomina sitä. Heidän oli vaikeaa käsittää, että lapsi voi tulla näin likaiseksi.
— Ei kai äiti ota Plättää mielellään vastaan tällaisena, sanoi viimein
Luru.
— Ei kai, sanoi Mökö. Kai se olisi puhdistettava.
— Mutta millä me puhdistamme?
Niinkuin sellaista olisi tarvinnut laisinkaan kysyä. Kyllähän Kiljusen pojat aina keksivät keinoja.
Ja keino oli tämä. He laahasivat esiin talon paloruiskun, kantoivat sen vettä täyteen. Mökö pumppusi ja Luru suuntasi letkun pään Plättää kohden. Jotta suihku ei liian kipeästi koskisi siihen, pani hän peukalonsa sen eteen, jolloin vesisade levisi.
Osaksi oli Plättä tästä mielissään, osaksi vihoissaan. Vuoroin se nauraa kikatti, vuoroin parkui kiukusta. Mutta pojat eivät välittäneet mistään.