Hän kumartui lapsen puoleen ja huusi niinkuin vain Kiljusen poika osaa huutaa:
— Puhu nyt jotain! Halloo!
Eihän tyttö puhunut, mutta kyllä se äänen päästi, ja se olikin sellainen ääni, että siitä jo huomasi sen kuuluvan Kiljusen sukuun.
Isä ja äiti ryntäsivät saapuville, ja pojat katsoivat viisaimmaksi livistää pakoon.
Pikku sisareensa he lähemmin tutustuivat vasta kesäkuun alussa, jolloin olivat palanneet koulusta kesälomalle. Kaupungissa he eivät olleet juuri milloinkaan muistelleet vauvaa, sillä eihän siitä ollut leikkitoveriksi ja eihän se osannut puhuakaan. Mutta kylläpä sisar pian näytti, että hän osaa leikkiä ja leikkiä niin, että se tuntuu.
Tämä poikien lähempi tutustuminen sisareensa tapahtui seuraavalla tavalla.
Kotiin tultuaan menivät pojat katsomaan sisartaan nähdäkseen oliko se yhtään muuttunut. Siitä oli sininen väri kadonnut ja se jo heilutti käsiään ja päästeli ääniä. Useimmin se sanoi: Plät, plät! Se oli sitä merkillistä kieltä, jota lapset aina puhuvat ja jota vain äidit ymmärtävät.
— Mikäs Plättä sinä olet? kysyi silloin Mökö.
— Plät, plät, vastasi vauva hymyillen, sillä se jo osasi hymyilläkin.
Ja tästä hetkestä alkaen rupesivat pojat kutsumaan sisartaan Plätäksi, ja niin tekivät pian muutkin.