Teatterin luota johtaa kaupungin halki Puistokatu. Tätä myöten pojat alkoivat juosta huutaen teatterin lähellä oleville koululaisille:
— Plättä on meillä!
Kaikki tietysti läksivät suurella riemulla jälestä. Johtaja kiljaisi kauhusta, johtajatar oli pyörtyä. Molemmat menivät teatteriin ja kiljuivat:
— Plättä on varastettu!
Aijai, mikä metakka siitä syntyi. Näyttämöllä oli isä Kiljunen etsinyt Plättää. Ja kun hän tämän kuuli, niin hän ryntäsi heti näyttämöltä katsomoon ja siitä suoraa päätä kadulle. Äiti Kiljunen, joka oli jo pukeutunut linnuksi, tuli hänen jäljestään. Nyt juostiin pitkin puistokäytävää kirkon ohitse, Plättää kantavat pojat edellä, toiset lapset heidän jäljestään ja sitten Kiljuset koko yleisön keralla.
Puistokadun keskellä on Topeliuksen kuvapatsas. Pojat kiipesivät sen päälle ja asettivat Plätän istumaan setä Topeliuksen hartioille. Plättä piti Topeliuksen kaulasta kiinni ja hirnui ilosta, sillä tämä oli kovin hauskaa Plätän mielestä.
Kun äiti Kiljunen pääsi patsaan luo, oli hän niin hätääntynyt, ettei hän ensin aluksi tiennyt, mitä hänen piti tehdä. Hän vain juoksi patsaan ympäri leksuttaen siipiään ja kiljui. Pojat kiipesivät patsaalle, ottivat Plätän alas ja nyt he kaikki palasivat teatterihuoneelle.
Mutta yleisö ei enää tullutkaan sinne, sillä kaikki luulivat, että tämä oli ollut viimeinen näytös. Seuraavana päivänä olivat lehdissä arvostelut ja niissä sanottiin, että lyseon rehtori ja yhteiskoulun johtajatar suorittivat tilapäiset osansa näytelmässä tavattoman etevästi ja suurella antautumisella ja innostuksella.
Sitten Kiljuset tulivat Kokkolaan, missä näytäntö annettiin yhteiskoulun juhlasalissa. Täällä Kiljuset näkivät kaupunkilaisten noudattavan aivan samanlaista tapaa kadulla kävellessään kuin hekin. Kukaan ei kävellyt nimittäin kaupungin pääkadun katukäytävillä vaan aina keskellä katua.
Kiljuset olivat jo niin tottuneet näyttelemiseen, ettei esiintymisessä tapahtunut mitään häiriötä. Ihastus olikin sen vuoksi tavattoman suuri. Näytännön jälkeen muutamat pojat, jotka olivat kovasti rakastuneet Plättään, tahtoivat, että hänelle oli osoitettava kunnioitusta aivan samoin kuin suurille taiteilijoille osoitetaan. He vaativat siis, että Plättä oli teatterista vietävä kotiin vaunuissa, joita ihmiset vetävät. Ja vaunuja vetämään he tahtoivat asettaa opettajansa. Nämä hankasivat kovasti vastaan ja sanoivat: