Tässä rymäkässä halkesivat isä Kiljusen housut takaosastaan. Kun Plättä tynnyreineen oli saatu nostetuksi ylös, ja kaikki ihmiset olivat kiivenneet jälleen paikoilleen, pyysi isä Kiljunen anteeksi näytännön keskeyttämistä, sillä hänen täytyi ensin ommella housunsa. Mutta siihen yleisö vastasi, että he tahtovat nähdä senkin toimituksen. Ja niin sai isä Kiljunen mennä suulleen tynnyrin päälle ja äiti Kiljunen ompeli siinä kaikkien nähden yleisön laulaessa "Hämäläisten laulua". Toinen ja kolmas näytös kului seikkailuitta, mutta tultiin neljänteen näytökseen, jossa äiti Kiljusen piti olla lintuna, ja siinä tapahtui jälleen odottamattomia asioita. Kun Kiljuset nyt näyttelivät oikeassa teatterissa, oli isä Kiljunen arvellut lisäävänsä vaikutusta viimeisessä näytöksessä sillä, että äiti tulisi lentäen näyttämölle. Tätä tarkoitusta varten pantiin kattoon köysi, joka sidottiin äidin vyötäröille, ja kaksi vahvaa miestä oli näyttämön takana kiskomassa häntä ilmaan.
— Ylös! komensi isä Kiljunen.
Silloin miehet kiskaisivat, ja äiti Kiljunen lensi ilmaan. Mutta millä tavalla! Nuora oli sidottu huonosti tai oli äiti Kiljusen ruumiin paino aivan toisenlainen kuin muiden ihmisten, seuraus vain oli se, että hän tuli roikkumaan pää alaspäin ja hädissään hän räpytteli siipiään ja kiljui kauheasti.
Isä Kiljunen näki tämän, suuttui ja löi miehiä huutaen:
— Senkin tyhmeliinit! Tapetut linnut pannaan roikkumaan pää alaspäin, ei elävät!
Miehet säikähtivät ja päästivät köyden käsistään.
Roiskis! Samassa putosi äiti Kiljunen näyttämölle päälleen. Mutta semmoisia ihmisiä Kiljuset olivat, ettei heille koskaan mitään vahinkoa tapahtunut, ei nytkään. Äiti keikahti siitä istualleen ja sitten yhteen kyytiin meni kaksi kertaa itsensä ympäri.
Muita onnettomuuksia ei tapahtunut, mutta riittihän sekin jo yhden kaupungin osalle.
Tultuaan Turkuun joutuivat Kiljuset teatterilla kovan kurin alaiseksi. Täällä oli vahtimestari, joka sanoi, että hän tietää kaikki asiat paremmin kuin koskaan Kiljusen herrasväki. Kylläpä isä Kiljunen tästä suuttui, sillä hänhän oli omasta mielestään maailman viisain mies. Herrasväki piti neuvottelua ja päätti kostaa vahtimestarille.
Ensimmäiseksi toimi Plättä. Ollessaan näyttämöllä kappaleen alussa hän huomasi vahtimestarin seisovan näyttämön sivulla katsomassa heitä. Plättä, joka, niinkuin tiedämme, oli ikäänsä katsoen hyvin väkevä lapsi, konttasi vahtimestarin luo, tarttui äkkiä tämän kinttuihin kiinni ja samassa oli mies kumossa. Hän kaatui näyttämön puolelle yleisön suureksi ihastukseksi, ja Plättä sai aivan myrskyiset kättentaputukset osakseen, kun ennätti vahtimestarin maatessa näyttämöllä kiivetä hänen selkäänsä ja nousten siinä seisomaan rupesi retkumaan. Vahtimestari nousi, Plättä siirtyi pitkin hänen selkäänsä ja tuli viimein hänen hartioilleen ja lopulta pään päälle yhä siinä retkuen. Vahtimestari ei uskaltanut liikahtaa peläten Plätän putoavan. Äkkiä Plättä tuli vakavaksi ja lakkasi retkumasta.