Koko perhe melusi. Isä ja äiti huusivat, Mökö kiljui tuskasta, Plättä vinkui ja Luru nauroi, sillä hän ei mitenkään surrut sitä, että veljensä sai tukkapöllyä.
Ei tiedä, kuinka kauan Plättä tässä olisi roikkunut, ellei äiti olisi tarttunut Plätän jalkoihin ja kiskonut toisaanne, Mökön kiskoessa toisaanne. Ja silloin oli Plätän viimein pakko hellittää. Mutta kyllä se oli niin kiukkuinen, että kesti kauan, ennenkuin äiti sai sen rauhoittumaan.
Nyt kihelmöitsi Mökön pää, kyllä sen arvaa, kun sillä tavalla oli tukistettu. Hän meni kiiruimman kautta kaivolle ja antoi siellä Lurun kaataa pari sangollista vettä päähänsä. Siitä tuska hiukan väheni.
— Se on ihan hengenvaarallinen, sanoi Mökö. Minä menen ja leikkuutan tukkani.
— Niin minäkin teen, sanoi Luru.
Hän ymmärsi aivan hyvin, että muuten hänkin joutuu jonakin hetkenä samaan kidutukseen.
Pojat tiesivät, että parin kilometrin päässä oli kauppiaalla tukanleikkauskone. He menivät kiireimmän kautta tämän luo, ja Mökö sanoi:
— Nyt pitää leikata tukka ihan nahkaa myöten!
Ja kyllä poikien tukka leikattiinkin niin tarkoin, että pää oli ihan puli. Mökö muistutti nyt ihan isäänsä, jonka pää oli kalju.
Vahingoniloisina pojat tulivat kotiin ja menivät heti Plätän luo.