— Siis olisitte sallinut toisen tai toisen kuolevan.
— Minä en ymmärrä, mitä tekemistä näillä kahdella asialla on toistensa kanssa? Vaimoni on uskovainen ihminen ja olisi mielellään antanut henkensä lapsensa edestä.
— Niin, hän ehkä, mutta olisitteko itse ollut valmis tekemään vastaavaa. Olisitteko pelastanut lapsenne esimerkiksi hukkumasta, jos olisitte varmasti tietänyt sillä matkalla itse hukkuvanne. Olisitteko sittenkin mennyt lastanne auttamaan?
— Minä väitin jo kerran, että näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, sanoi hän. Tuo kaikki on saivartelua, jolla tahdotte päästä velvollisuudestanne. Leikkaus on vaikea, Te olette laiska. Teiltä vaaditaan siinä suurinta varovaisuutta ja taitoa. Ilman sitä voitte epäonnistua. Siksi koetatte siitä päästä. Muuta syytä minä en näe. Te pelkäätte aivan yksinkertaisesti arvonne menettämistä. Siinä juuri tulee selvästi esiin Teidän vapaa-ajattelijoiden kanta. Te katsotte kaikessa etusijassa omaa itseänne ja omaa mukavuuttanne.
Katsoin häneen pitkään. Minusta tuntui, että tuo mies ei laisinkaan ymmärtänyt sitä, että hänen olisi tullut jollain tavoin kysyä itseltään, noudattiko hän kaikkea sitä, minkä hän elämänohjeena saarnasi oikeaksi.
Kun hän huomasi minun vaikenevan, sanoi hän aivan voitonvarmana:
— Ellette tee kaikkea voitavaanne lääkärinä, tulen nostamaan Teitä vastaan kanteen virkanne laiminlyömisestä.
En tiedä, mikä minua sinä hetkenä vaivasi. Tunsin itseni avuttomaksi tämän tavattoman suuren tyhmyyden ja itsekkäisyyden edessä. Suostuin tekemään leikkauksen.
Ja minä tein sen.
Kun lapsi sitten oli edessäni leikkauspöydällä, unohdin kokonaan, miksi leikkauksen tein ja mikä siitä oli seurauksena tuolle onnettomalle olennolle. Tein tehtäväni tiedemiehenä. Minä tahdoin leikkauksessa onnistua ja minä onnistuin.