Karhu näki entiset toverinsa ja nyt tiesi hän täytyvänsä lähteä pois. Adlercreutz oli mennyt kartanoon, jonka isäntä lämpimästi otti hänet vastaan. Karhu seisoi pihamaalla valmiina eroamaan joukosta, kun Adlercreutz ilmestyi portaille ja huusi:
— Minun vartiostoni!
Nuo viisi miestä, jotka olivat ajaneet hänen seurassaan, riensivät portaitten luo. Adlercreutz laski heidän lukumääränsä ja sanoi sitten:
— Missä on se rakuuna, joka tiellä liittyi meihin?
Karhu tiesi sillä häntä tarkoitettavan, eikä uskaltanut olla lähestymättä. Tultuaan portaitten luo viittasi kenraali heitä seuraamaan häntä kartanoon.
Astuttuaan sisään jäivät rakuunat oven luo riviin, Karhu jäi arkana heidän taakseen.
Adlercreutz lyhyenä, leveäharteisena käveli huoneessa ja kääntyi sitten rakuunain puoleen:
— Se oli lyhyt, mutta tulinen ottelu. Minä saan hengestäni kiittää teitä. Onko kukaan haavoittunut?
Hän kulki miehen luota miehen luo kysellen, ja jokaisen hän tunsi nimeltään. Vaarallisia haavoja ei ollut kellään.
— Sepä oli onnen kauppaa, sanoi kenraali mielihyvillään hykerrellen käsiään.