— Mitä sinä keksit kummillesi? kysyi isä Annalta.
— Pitäänkö minunkin, sanoi Anna hätääntyneenä.
— Sinun, jos kenenkään, lausui äiti hymyillen.
— Mutta mitä? kysyi Anna.
— Kas, sen sinä saat itse keksiä, sanoi isä nauraen.
— Itse keksiä! Niinkuin olisi niin helppoa keksiä lahjaa sellaiselle suurelle herralle, ajatteli Anna.
Hän rukoili äitiä sanomaan jotain, rukoili ja pyysi, mutta äiti käski Annaa itse miettimään.
Anna kulki pitkin huoneita ja mietti ja tuumi. Hän istui salissa suurien muotokuvien alla ja ajatteli siksi kunnes päätä oikein pakoitti. Ja kun hän oli miettinyt, mitä tuollaiselle suurelle herralle voisi antaa, niin ei hän löytänyt muuta kuin sukat, ja niitäkään ei enää ennättäisi millään tavoin kutoa. Isälleen Anna oli laittanut joululahjaksi yömyssyn, mutta eihän sekään sopinut sotasankarille.
Hän meni kyökin puolelle ja kyseli Stiinalta, keittäjättäreltä, neuvoa.
— En minä tiedä, mitä röökinän passaa tehdä, sanoi Stiina, minä laitan hänelle kauniin kakun.