— Mistä rikoksesta olit tuomittu?
Karhu tuli aivan punaiseksi ja vastasi hiljaa:
— Varkaudesta.
Ankarana kajahti kenraalin ääni:
— Etsi sitten onneasi muualta. Minun rykmentissäni ei ole varkaita. Riisu univormutakkisi pois. Heti paikalla. Ei hetkeäkään enää saa se olla ylläsi.
Karhu oli aivan kalpea. Olisihan hän vapaaehtoisestikin lähtenyt pois sotaväestä, mutta nyt hänet ajettiin. Ja sen teki kenraali saatuaan kuulla, että hän oli varas. Hän avasi takkinsa napit ja riisui sen yltään. Adlercreutz oli kääntänyt selkänsä sotilaille ja seisoi ikkunan luona katsellen pihalle. Tuvassa oli aivan hiljaista, sotilaat seisoivat aivan jäykkinä katsomattakaan Karhuun. Tämä kääri takin hellävaroen kokoon ja laski sen penkille. Kenraali kääntyi ja aikoi juuri käskeä häntä poistumaan tuvasta, kun sanat kuolivat hänen huulillaan. Hänen katseensa osui pojan rintaan. Risainen paita oli aivan verinen.
— Oletko haavoitettu? kysyi hän.
— Pari naarmua.
— Missä ne sait?
— Äsken.