— Taistelussa kasakkain kanssa?
— Niin.
— Se olit sinä, joka sait iskun, kun eräs kasakka aikoi iskeä minuun?
— Minä se olin, sanoi Karhu hiljaa. Hän, joka taistelussa oli ollut niin urhoollinen, oli nyt arka ja ujo.
Adlercreutz käveli hetkisen huoneessa edes ja takaisin. Sitten hän kääntyi Karhun puoleen. Äänensä oli käskevä, mutta samalla hellä:
— Pue takki yllesi!
Karhu sävähti, hän ei ensin tahtonut ymmärtää käskyä. Hänkö saisi pukea takin jälleen ylleen! Sitä ei siis otettaisikaan häneltä pois! Hän saisi siis kuitenkin kuulua rykmenttiin.
— Pue takki yllesi, sanoi Adlercreutz uudelleen.
Karhu sieppasi takin penkiltä ja puki sen nopeasti ylleen. Mutta vasen käsi ei löytänytkään hihan reikää, hän koetti nostaa kättään, se ei noussut. Hän katsahti arasti kenraaliin, ikäänkuin pyytäen anteeksi sitä, ettei hän osannut noudattaa hänen käskyään. Adlercreutz huomasi pojan avuttomuuden, hän tarttui Karhun hervottomaan käteen, nosti paidan liian ylös, ja ammottava verihaava tuli näkyviin.
Adlercreutz avasi nopeasti oven ja huusi ulkona vahdissa olevalle sotilaalle: