Turkuun saavuttuaan he tiedustelivat, milloin suurempi seurue turkulaisia aikoi lähteä Tukholmaan ajamaan Maarianhaminan kautta. Meri oli kyllä jäätynyt, mutta vaara uhkasi sittenkin aina, ja jos tahtoi varmasti päästä perille, niin oli turvallisinta liittyä suureen joukkioon. Neljän päivän päästä piti tällaisen kulkueen lähteä liikkeellepä sitä jäivät ystävykset odottamaan.
Aikaansa viettääkseen meni Paul saksalaisten kauppiaitten Turkuun rakentamaan majataloon asustamaan, Jokkim Frese meni tapaamaan viipurilaisia tuttaviaan, ja Samuel läksi vaeltamaan yliopiston vahtimestarin luo.
Hänen astuessaan Kalle Fläskin asuntoon tuomiokirkon luona olevaan yliopistorakennukseen oli tämän luona paraillaan kaupungin parturi ja välskäri, vanha ukko Paavali Deinert sitelemässä vahtimestarin päässä olevia haavoja, jotka hän oli saanut humalaisten ylioppilaitten edellisenä iltana kadulla hyökätessä hänen kimppuunsa.
Nähdessään Samuelin koko pituudessaan ja laihuudessaan astuvan sisään ja tuntiessaan hänen naamataulunsa hän huudahti:
— Servus, domine frater!
Kalle Fläskillä oli näet piintynyt tapa puhua mahdollisimman paljon latinaa, siten tullakseen professorien luokkaan luetuksi.
— Servus, servus! vastasi Samuel. Salve in domum teum!
— Gratias, gratias! vastasi Kalle.
Kalle oli hyvin laiha, pikkuinen ukon käppyrä, jolla oli kalju pää ja pukinparta. Hän kiirehti parturia jouduttamaan tointaan, ja kun tämä oli tehtävänsä loppuun suorittanut, kääntyi hän Samuelin puoleen ja kysyi:
— Qua de causa te video?