— Ole sinä sitten se valkoinen sammakko, joka opetat meille parempia tapoja, sanoi Poppius.
— Kyllä minä teille tapoja opetan! huusi Kalle. Hän aikoi jatkaa, kun kapakan ovi samassa aukeni, ja sisään astui mies, jonka vahtimestari heti tunsi siksi, jota Samuel oli käskenyt häntä etsimään. Hän kääntyi heti ylioppilaitten puoleen ja sanoi hiljaa:
— Konsistoriumin tulevassa kokouksessa päätetään stipendeistä. Moni teistä voi sen kadottaa, jos minä nyt syytän teitä pahoinpitelystä. Tahdotteko päästä siitä vapaaksi? Tietysti tahdotte, kyllä minä arvaan. Jos teette tuolle tänne äsken tulleelle miehelle kaiken sellaisen koiruuden, että hän neljäksi päiväksi tulee kykenemättömäksi liikkumaan ja ainoastaan suullaan voi maata vuoteessa, niin en puhu rehtorille mitään, en tee mitään valitusta.
— Hän on suorastaan jalo mies! sanoi Varpuinen. Sinä aiot siis palkata meidät kostamaan puolestasi? Jos lupaat kolme haarikallista olutta vielä kaiken muun lupaamasi lisäksi, niin kyllä annamme hänen nähdä tanssivia taivaankappaleita.
— Saatte jokainen haarikallisen viiniäkin kaupan päällisiksi, sanoi
Kalle.
— No sitten hän saa rukoilla jumalaansa, että hänen henkensä säästyisi, sanoi Varpuinen.
Ylioppilaat pitivät pientä neuvottelua keskenään ja sitten he alkoivat ilveilynsä.
Kaikki nousivat seisomaan ja Nikolai Varpuinen astui juhlallisena
Didrikin eteen, kumarsi syvään ja lausui:
— Tervetuloa sankariseuraan!
Didrik hiukan sävähti nähdessään ylioppilaitten tulevan häntä kohden; hän näet pelkäsi näiden jollain tavoin tietävän hänestä pahoja, ja nuoria sekä innostuneita kun olivat, voisivat nämä ryhtyä väkivaltaisuuksiin. Mutta kun hän näki kaikkien juhlallisesti kumartavan hänelle, haihtui epäilys ja hän vastasi tervehdykseen.