— Kiitän kunniasta!
— Kunnia on kokonaan meidän puolellamme, vastasi Nikolai Varpuinen.
— Mitä sillä tarkoitatte? kysyi Didrik.
— Sitä, että kunniaa emme anna muille. Me pidämme sen omanamme.
— Tahdotteko loukata? vastasi Didrik kiukkuisesta
— En tiedä, mikä loukkaus sanoissani voisi piillä, sanoi Varpuinen hyvin kohteliaasti. Oletteko ehkä kunnian puutteessa, koska niin iskette tähän sanaan?
Didrik puri huultaan eikä vastannut mitään.
— Kohdelkaa arvokkaasti sellaista herraa, kuin tämä on, sanoi Kalle. Hän on Viipurin kaunistus ja kunnia ja on tullut tänne meidän joukkoomme loistamaan.
— Siinä tapauksessa istukoon hän meidän keskessämme valkeutena, sanoivat ylioppilaat.
Ja Nikolai lisäsi: