— Näittekö pojat, näittekö? sanoi Nikolai hammasta purren. Hän löi minua. Näittekö?
— Näimme, vakuuttivat toiset.
— Hän harrastaa luvattomia käsitöitä, jatkoi Nikolai. Sellainen on rangaistava. Antakaamme hänelle hiukan veljellistä kuria.
— Tule tänne, jos uskallat, sinä senkin hunsvotti ja pennaali! huusi Didrik nousten paikaltaan ja aikoen hyökätä Nikolaihin käsiksi. Mutta tämä oli toisten kanssa varuillaan, ja pian oli pöytä kumossa ja miehet toistensa kimpussa. Didrik oli notkea ja oli jo vähällä päästä toisten käsistä ja oli menossa ovea kohden, kun Kalle Fläski pisti kädessään olevan pahkurasauvan hänen koipiensa väliin, ja mies retkahti permannolle.
Samassa oli Nikolai hänen selässään ja repi suuria tukkoja hiuksia hänen päästään.
— Harjoitetaanhan hiukan kaskenpolttoa, sanoi hän. Ensin kaadetaan ja sitten poltetaan. Kekäle tänne pian!
Muuan ylioppilas sieppasi palavan kekäleen takasta, ja sillä alkoi Nikolai kärventää Didrikin päätä. Mies parkaisi pahasti ja ponnahti sellaisella voimalla maasta, että Nikolai lensi kauas. Didrik pääsi jalkeilleen, sieppasi miekkansa huotrastaan ja aikoi sillä lävistää Nikolain. Mutta samassa oli jo viisi kuusi ylioppilasta hyökännyt häneen takaapäin ja kaatanut hänet uudelleen maahan. Ja nyt alkoi jumalaton möykytys. Nikolai jyskytti Didrikin päätä permantoon ja huusi koko ajan:
— Etkö jo tuperru, sinä senkin viipurilainen, etkö jo tuperru!
Vähitellen tuli Didrik aivan hervottomaksi ja makasi tajuttomana lattialla. Silloin ylioppilaat päästivät hänet ja sanoivat Kallelle:
— Toimita nyt juotavaa, sillä totisesti sen olemme rehellisesti ansainneet.