Hän tuumi, menisikö eteenpäin vai palaisiko takaisin. Hän oli juuri keskivälissä. Yhtä vaikeata oli palaaminen kuin matkan jatkaminenkin.
— Yrittäähän kirppukin henkensä edestä hyppiä, mitä sitten mies! sanoi hän.
Hän teki päätöksensä, pisti miekkansa tuppeen ja alkoi astella Korpoa kohden.
— Tule nyt, iloinen sieluni, lämmittämään asuntoasi, jotta eivät seinät pääse halkeilemaan. Sanotaan, että ihmisellä on mitä tahansa, kun hän oikein lujasti uskoo. Lämmin on kuitenkin sellaista laatua, ettei sitä uskomalla saa, kyllä siihen valkea tarvitaan. Jotain tässä tiedän kadottavani pakkasen kautta. Varpaan antaisin mennä, antaisin sormenkin ja korvat, mutta nenä-kulta pahimmassa vaarassa näyttää olevan. Mitä minun naamastani enää jäisi jälelle kaunista, jos nenä siinä olisi keskustana aivan kuin kokonainen kukkanurmi, niin kirjavana ja monenkarvaisena.
Hän hieroi nenäänsä ja asteli eteenpäin.
— Molemmin puolin tuolla näyttää olevan maata. Mutta sinne en uskalla mennä, sillä saatan eksyä alastomille kallioille. Eteenpäin minun täytyy mennä, yhä eteenpäin, siksi kunnes tulen Korpoon. Jos Paul herra todellakin seuraa meitä, niin sitä tietä hänkin tulee ja pääsen hänen seurassaan matkaa jatkamaan.
Pakkanen tuli yhä tiukemmaksi, ja tähdet kiiluivat hänen päänsä päällä.
— Olisipa hauskaa tietää, kuka noinkin monta reikää on joutanut taivaan kanteen pistelemään. Kummallista, ettei siinä halkeimia näe muulloin kuin kesällä ukkosilmalla. Sanotaan että siellä on autuaitten asunto. Mahtaa siellä olla aika riemu, ja tekisi sinne mieli kurkistaa kerran. Mutta kun on sattunut elämään sillä tavoin kuin minäkin olen tehnyt, niin pidetään tuon viimeisen majatalon portti kiinni, ja minä saan mennä riihen puolelle lepäämään. Oikein sellaista kuumaa paikkaa ilokseen ajatteleekin tällaisella ilmalla.
Hän kiirehti kulkuaan, välillä seisahtuen ja huitoen käsiään pysytelläkseen lämpimänä.
— Minkähän tähden minä aina olen tupannut niin kovasti muita ihmisiä rakastamaan, vaikkei kukaan ole minua rakastanut? Olen ollut aivan kuin orja muutamien ihmisten lähettyvillä. Millaiseltahan tuo olisi tuntunut, jos jonkun kerran olisi osunut tielleni sellainen ihminen, joka olisi ollut oikein hyvä minulle, olisi tehnyt hyvää minulle, hoidellut minua ja antanut silloin tällöin kauniin sanan lihaviipaleen sijasta silloin, kun ei olisi ollut muuta syötävää ollut kuin leipää? Millaiseltahan sellainen olisi tuntunut?