Jätettyään hevosensa talon isännän hoitoon he siis alkoivat reippaasti astella osoitettuun suuntaan.
Jo etäältä näkyi vene, jota jäätä myöten lykättiin kohden Teilin avointa kohtaa. Venettä oli kuljettamassa kolme miestä, ja sen jälessä asteli Gyllenstjerna taluttaen Königiä, joka ei vielä ollut täydellisesti toipunut Merthenin kellarissa saamastaan selkäsaunasta.
Veitikka Paulissa pääsi valloilleen. Hän kiirehti kulkuaan ja päästyään edellään astelevien rinnalle hän kohteliaasti nosti hattuaan ja sanoi:
— Hauskaa kohdata viipurilaisia. Meistä kai tulee matkaseuraa!
Maaherra vastasi tähän tervehdykseen pitkällä kiroilulla ja tarttui miekkaansa aikoen hyökätä Paulin kimppuun. Mutta ennenkuin hän ennätti sitä tehdä, olikin Paul jo paljastanut oman miekkansa, samoin Samuel, ja molemmat seisoivat hymyillen maaherran edessä uhaten miekkojensa kärjellä häntä.
— Unohdatte, armollinen herra, sanoi Paul, että meitä on kaksi tervettä miestä, jotavastoin kumppaninne on aivan voimaton. Lopputuloksena olisi se, että me yksinämme lähtisimme veneellä matkaa jatkamaan. Jos käyttäisimme sitä tapaa, jota te olette meidän suhteemme käyttäneet, niin sitoisimme teidät ja jättäisimme teidät jäälle makaamaan odottamaan sitä, että joku sattumalta tulee tätä tietä. Kun tahdon taistella rehellisesti kanssanne, niin ehdotan, että yhdessä jatkamme matkaamme, olemme hyviä ystäviä siksi, kunnes tulemme Tukholmaan, ja siellä vasta jälleen alotamme taistelumme.
Maaherra näytti miettivän ehdotusta. Hän katsahti seuralaiseensa ja huomasi hänet todellakin kykenemättömäksi taistelemaan. Paul näki hänen epäröivän ja jatkoi senvuoksi:
— Meidän kaikkien täytyy päästä Tukholmaan, se on pääasia, päästä niin pian kuin mahdollista. Jos ystäväni, jolla on teille erittäin turmiolliset kirjeet taskussaan, ei olisi ennättänyt ennen meitä ja siis luultavasti on jo toimittanut asiaansa, kun me saavumme Tukholmaan, — ellei hän siis olisi ennättänyt ennen, niin varmaankin menettelisin toisin ja raivaisin hänelle tietä. Mutta asiain näin ollen näen hyvin mielelläni, että saavutte Tukholmaan vangittavaksi.
— Se ei ole varmaa, niinkuin näytätte luulevan, sanoi Gyllenstjerna.
— Ei olekaan, jatkoi Paul Moij. Teidän ja meidän kohtalomme ovat aivan kuin arpanappulat maljassa; vielä ei ole niitä kaadettu, emmekä siis vielä laisinkaan tiedä, miten lopulta käy. Juuri tämä seikka herättääkin jännityksen minussa, enkä senvuoksi mitenkään tahtoisi, että te olisitte poissa Tukholmasta, kun malja käännetään nurin.