Hevonen käännettiin ja he palasivat Korpoon, jossa menivät erääseen taloon lämmittelemään.
Syötyään kunnollisen aterian kysyi Samuel:
— Mutta kerrohan, miten sinulle on käynyt ja miksi lähetit varoituslauseen meille, mutta et tullut itse seuraamme?
— Sillä kertaa makasin eräässä kellarissa, sääret ja kädet köytettyinä ja vanha ämmä vartioimassa minua, aivan kuin olisin ollut pikku lapsi, jonka pelätään kehdosta putoavan.
— No, sinä putosit siitä kuitenkin, koska tässä olet, kaikesta vartioimisesta huolimatta.
— Eihän minun tehnyt mieleni jäädä kellariin maata. Kun siis tuli luokseni muuan soma tytönnypykkä, aloin katsella häneen sillä omalla tavallani, jonka vaikutuksen erinomaisen hyvin tunnen. Seuraus siitä oli se, että tyttö eräänä hetkenä, kun ei ketään ollut enää minua vartioimassa, päästi minut vapaaksi. Pelkään, että tämä tapahtui ämmänkin tieten.
Pian oli Samuel siksi paljon toipunut, että vahvoihin vällyihin käärittynä voitiin ajatella matkan jatkamista Tukholmaan päin. Paul oli kyllä kehottanut Samuelia jäämään Korpoon ja sieltä pyrkimään Turkuun, mutta Samuel ei mitenkään tahtonut tähän suostua, vaan sanoi, että Tukholman matka epäilemättä aivan epäonnistuu, ellei hän ota siihen osaa.
Kumlingeen tullessaan he saivat kuulla, että muuan nuori herra, joka kaikista merkeistä päättäen oli ollut Jokkim Frese, oli onnellisesti päässyt matkaansa jatkamaan. Sitävastoin oli kaksi hänen jälkeensä tullutta herraa parisen tuntia sitten lähtenyt kylästä. Heidän hevosensa oli pahasti ontunut ja se oli matkaa viivyttänyt. He olivat kiroilleet kovasti kuullessaan, että paras ja luotettavin talvivene, joka matkustavia kuljetti sulana olevan Teilin yli, oli ennättänyt lähteä viemään Jokkim Freseä. Heidän oli silloin täytynyt turvautua toiseen, paljoa pienempään veneeseen.
— Kyllä heidät vielä kiinni saa, sanoi tämän kertoja Paulille ja Samuelille, jos herrat pitävät kiirettä, sillä veneen lykkääminen jäätä pitkin käy hitaasti.
Samuel oli aivan innoissaan siitä, että he yhdessä Gyllenstjernan ja Königin kanssa matkustaisivat Tukholmaan. Paul vastusti tällaista uhkarohkeata tuumaa ensi alussa, mutta lopulta suostui siihen, sillä seikkailu sellaisenaan huvitti häntä, ja hän tiesi saapuvansa aivan liian myöhään Tukholmaan, jos jäisi odottamaan seuraavaa venettä.