Hän kumarsi syvään ja kohteliaasti kreivin palvelijalle ja läksi astelemaan poispäin.
— Vielä on muutama tunti aikaa, mutisi hän itsekseen. Vielä ei kreivi ole saanut kirjeitä huostaansa, vielä minulla on voiton mahdollisuus.
Hän kietoi viitan lujemmin ympärilleen, painoi hatun syvemmälle silmilleen ja alkoi astella keskikaupunkia kohden.
Jokkim Frese käveli levottomana majatalossa huoneessaan. Kaupungille ei hän uskaltanut lähteä, sillä mikä hetki tahansa saattoi kreivi lähettää häntä noutamaan luokseen. Hän tunsi itsensä turvattomaksi näin yksinään ja kaipasi Samuelin ja Paulin seuraa. Murheellisena hän ajatteli sitä mahdollisuutta, että molemmat ehkä olivat jääneet saarroksiin ja menettäneet henkensä asian vuoksi, jota hän oli pyytänyt heitä ajamaan.
Hän otti kirjeet taskustaan ja selaili niitä, sekä Viipurista tuomiaan että Vihdissä saamiaan. Salaliitto tuli niistä täydellisesti selville, se oli suurempi ja paljoa vaarallisempi kuin saattoi aavistaakaan. Edellisen kuninkaan aikana oli alettu peruuttaa valtion lahjoittamia tiluksia jälleen kruunun huostaan, jotta valtion huonot raha-asiat saataisiin korjaantumaan. Nyt herttua oli luvannut niille, jotka häntä valtaan auttaisivat, runsaasti tiluksia ja läänityksiä. Salaliiton avulla pääsisi muukalainen mies määräämään maan asioista, ja samalla aateliston valta, jota oli koetettu murtaa, nousisi jälleen entiseen voimaansa. Porvarina Jokkim tämän vaaran hyvin ymmärsi.
Todistuskappaleet hänellä oli käsissään, niiden avulla suuri liitto voitaisiin paljastaa. Kun hän nyt oli lähellä määräävää tekoa, kun jättämällä kirjeet toisen henkilön huostaan kaikki tulisi ilmi, niin Jokkim Frese alkoi epäröidä. Oliko Pietari Brahe oikea mies tätä tarkoitusta varten? Entistä vävyään herttua Adolf Johania ei hän suinkaan rakastanut, sillä edellisellä kerralla Tukholmassa ollessaan oli Jokkim kuullut herttuan, jota velkojat kovasti ahdistivat, rettelöineen vaimonsa perinnön vuoksi kreivin kanssa, mutta eihän Jokkim tietänyt, kuuluiko Pietari Brahe siihen liittoon, jonka tarkoituksena oli saada nuori kuningas niin pian kuin mahdollista julistetuksi täysi-ikäiseksi. Hollannissa ollessaan oli Jokkim erään tuttavansa kautta joutunut pitämään silmällä Ruotsin etuja ja oli häneltä oppinut merkin, jonka kautta liiton jäsenet tunsivat toisensa. Tukholmaan tullessaan oli hän suosituskirje taskussaan mennyt Niilo Gyldenstolpen luo, ja tämä oli antanut ne määräykset, joiden perusteella Jokkim Viipurissa oli toiminut. Mutta nyt oli Niilo herra poissa Tukholmasta, Viipurin maaherra ajoi Jokkimia takaa ja saattoi mikä hetki tahansa saavuttaa hänet ja anastaa kirjeet. Vanha seitsemänkymmenvuotias Pietari Brahe, valtion drotsi, oli ainoa, jonka puoleen hän tällaisena hetkenä saattoi kääntyä. Tämä mieshän aina oli katsonut talonpojan puolta, kaikessa koettanut edistää maan vaurastumista, hänhän muutama vuosi sitten oli pannut toimeen tutkimuksen, joka todistaisi, mikä oli syynä maan huonoon taloudelliseen tilaan, hän oli ainoa mies, joka ehdottomasti toimi valtakunnan hyväksi. Konrad Gyllenstjerna oli kyllä hänen sukulaisensa, mutta eihän sukulaisuus tälle jalolle miehelle mitään merkinnyt valtakunnan rinnalla, sillä pelastaakseen maan turmiollisesta vaikutuksesta oli hän itse estänyt entistä omaa vävyään pääsemästä holhoojahallitukseen kuningasvainajan määräyksestä huolimatta.
Kuinka kipeästi Jokkim tänä hetkenä kaipasi Paulia voidakseen hänen kanssaan neuvotella!
Hän sävähti ja heräsi mietteistään kuullessaan ovelle kolkutettavan.
Hämärään huoneeseen astui kohteliaasti kumarrellen mies.
— Onhan minulla varmaankin kunnia puhutella Jokkim Freseä? kysyi tulija.
— Minä se olen, vastasi nuori mies.