— Olette siis suorittanut matkan Viipurista tänne yksin? kysyi
Pietari Brahe Jokkimilta.
— En yksinäni, vastasi Jokkim, vaan seurassani oli paljon muitakin. Muuan suomalainen talonpoika Vihdistä, Mikko Heikinpoika, seurasi minua Viipurista Vihtiin asti. Hänen luonaan joutuivat ne kirjeet, jotka paljastavat koko salaliiton, käsiini. Tämä talonpoika oli toisissa naimisissa lesken kanssa, ja hänen vaimollaan oli ensimäisestä avioliitostaan poika, joka oli salaliittolaisten palveluksessa. Taloon yöpyessämme hän varasti taskustani Konrad Gyllenstjernaa koskevat paperit. Hänen oma äitinsä huusi silloin meidät hereille, ja poika surmattiin.
— Antoiko tuo nainen oman poikansa ilmi pelastaakseen maan? kysyi lapsikuningas.
— Antoi, vastasi Jokkim Frese. Huoneessa oli aivan hiljaista.
Vaitiolon katkaisi kreivi sanoen Jokkimille:
— Jatkakaa!
— Tämän miehen taskusta löytyi se kirjejoukko, joka todistaa salaliiton kokonaisuudessaan, ja joka on tässä, sanoi Jokkim osoittaen kädessään olevaa kirjekääröä. Mikko Heikinpoika jäi meistä taloonsa. Turkuun tullessamme oli meistä kolme jälellä. Näistä jäi muuan viipurilaisen kauppiaan kirjuri, Paul Moij, ansaan, jonka maaherra meitä seuratessaan oli hänelle laatinut. Pääsin lähtemään jälelle jääneen toverini kanssa. Meidät ennätettiin vähää ennen Ahvenanmaalle tuloamme, toverini pelastaakseen minut heittäytyi reestä, jolloin hänen hevosensa pääsi karkuun. Kahakassa maaherran hevonen vikaantui siksi paljon, ettei hän tavoittanut minua, vaan saavuin päivää ennen häntä tänne.
— Hän on siis seurannut teitä? kysyi Magnus de la Gardie.
— Matkatoverini lopulta yhtyivät juuri maaherran ja hänen seuralaisensa kanssa ja saapuivat yhdessä tänne. He tekivät ylimenomatkan ajaksi aselevon.
Kansleri nauroi, samoin kuningas.
— Tämähän on oikeata seikkailua, sanoi de la Gardie. Mutta nuo valtiopetoksen todistukset?