— Se on viisaasti ajateltu, sanoi Jokkim. Kun nähdään minun yksinäni ajavan kaupungin portista, niin ei kukaan epäile mitään. Onhan nyt kuutamo ja jäällä ajelijoita paljon, äskenkin vähää ennen tänne tuloani ajoi muuan joukkio asuntoni ohitse. Voidaan luulla minun menevän armastani tapaamaan.
Jokkim oli iloisella tuulella ja nauroi.
— Minä siis menen, ja tunnin päästä tavataan Siikaniemen kirkon luona, sanoi Matti ja läksi astelemaan ovea kohden.
Jokkim istui jälleen pöydän ääreen, mutta juuri kun Mikko oli kadonnut ovesta, hän aivan kuin näytti muistavan jotain ja riensi hänen jälestään. Vähän ajan päästä hän palasi. Hän istui Paulin seuraan juttuamaan, ja jokainen sivullinen olisi voinut luulla heidän puhelevan kaikenlaisista hupaisista asioista, niinkuin nuorten miesten tapana on.
Jonkun ajan kuluttua Jokkim otti taskustaan nyrnbergiläisen, munanmuotoisen taskukellon ja sanoi:
— Kaupungin portit suljetaan kello yhdeksältä, minun täytyy sitä ennen poiketa kotiani järjestämään hieman asioitani.
Molemmat kättelivät toisiaan ja Jokkim poistui. Lähtiessään hän silmillään etsi kapakan isäntää maksaakseen hänelle juomansa viinin. Nikeä ei näkynyt missään, mutta kun Jokkim tuli eteishuoneeseen, niin tuli krouvari eräästä sivuovesta, josta epäilemättä mentiin varastokellareihin, ja lähestyi syvään kumarrellen Jokkimia:
— Joko armollinen herra nyt lähtee? kysyi hän.
— Olen jo toimittanut asiani, sanoi Jokkim. Tässä on maksu viinistä.
Hän ojensi Nikelle hopearahan. Kapakan isäntä saattoi häntä kadulle asti ja seurasi katseillaan, miten Jokkim viittaansa kiedottuna kiirein askelin kulki pitkin Piispankatua Kuningattarenkadun poikki ja tuomiokirkon ohitse omaa taloaan kohden Haakonin portin luo.