— Mennään täältä pois, sanoi kuningas ja läksi ovea kohden.
Nähdessään molempien vahtisotilaitten aikovan seurata heitä kääntyi hän ja pui nyrkkiään heille sanoen:
— Pysykää siellä alallanne!
Miehet jäivät kuin naulattuina paikoilleen. Kadulle tultuaan sanoi kuningas:
— Missä päin sinä asut?
— Kolmen kruunun majatalossa, vastasi Jokkim.
— Jotta kukaan ei sinua enää ahdistaisi, niin tulen minä saattamaan sinua, sanoi kuningas. Mutta palkaksi saatkin koko matkan kertoa minulle tuosta pikku pojasta, tuosta, joka kissalle laittoi siivet.
Ja lapsikuningas asteli Jokkimin rinnalla kuunnellen hänen puhettaan, ja molemmin puolin heitä kulki sotilasrivi.
— Jos joku aikoo sinua ahdistaa, niin muista silloin minua, kyllä minä sanon taas jonkun kovan sanan, lausui lapsikuningas erotessaan.
Jokkim ei osannut sanoa mitään. Kaikki tämä oli ollut aivan kuin unta, vangitseminen ja vapautuminen jälleen. Hän seisoi majatalon ovella vielä senkin jälkeen, kun kuningas joukkoineen jo oli alkanut poistua. Hän katsoi kuninkaan jälkeen ja riemuitsi, kun kadun kulmassa Kaarle vielä vilkaisi taakseen ja heilutti kättään tervehdykseksi.