— Sillekö laihalle ruipelolle. Kyllä minä ymmärrän, hän tahtoo siten saada ne rahat, joita hän tähän asti on hoitanut Barbaran perintönä, ikuisiksi ajoiksi. Kylläpä hän kiireimmän kautta naimisiin mennessään niitä sinulta kopisti. Mistä tuollainen köyhä kirkonrotta muuten rahoja saisi! Ja kun Barbara nyt jo on tullut siihen ikään, että hänen pitäisi ruveta katselemaan, mikä erotus on pojan ja tytön välillä, niin tietysti hän silloin ensi sijassa ajatteli omaa nulikkaansa ja tahtoi nämä rahat varata tälle. Mutta jos tuo kakara nyt olisi tässä, niin totisesti antaisin hänelle sellaisen läimäyksen, että hänestä ei olisi jälellä mitään muuta kuin märkä läiskä, mokomallekin, joka tulisi saamaan ne rahat, joita yhtä hyvin Viipurissakin hoidettaisiin. Niin minä antaisin, että soisi!
Ja todistaakseen sanansa löi Katarina, niin että jysähti, nyrkillään pöytään.
Bartold Ruuth kuunteli tyytyväisenä vaimonsa kiivasta puhetta. Hän huomasi asioiden kääntyvän sille tolalle, kuin hän tahtoikin.
— Sinun pitäisi oikeastaan ottaa tämä asia omiin hoteisiisi, sanoi hän. Olethan sinä aina naima-asioissa ollut hyvin ponteva ja tarmokas, sillä eihän minustakaan muuten olisi aviomiestä tullut, ellet sinä sellaisella vimmalla olisi minuun hyökännyt.
— No, no, älä nyt puhu sellaisia lasten kuullen, sanoi Katarina.
Mitä ne meistä ajattelevat?
— Sinun suureksi kunniaksesihan tämä kaikki vain on, sanoi Bartold. Sinutta minä vielä olisin riitelemässä puolen kaupungin kanssa. Mutta kun sinä otit minut hoteisiisi, niin on minusta tullut suhteellisen rauhallinen ihminen, joka en sekaannu mihinkään muuhun kuin sellaiseen, josta tiedän varmasti voiton tulevan minun puolelleni. Nyt minua yleisesti kunnioitetaan ja pelätään, sillä onhan sinulla ollut muuan etu, joka on tehnyt minut tärkeäksi henkilöksi tässä kaupungissa. Tarkoitan plootujasi, joita oikein nelikoittain meidän taloon kannettiin.
Bartold tiesi varsin hyvin, että vaimonsa oli pehmoinen kuin sula voi joka kerta, kun huomautettiin hänen rikkaudestaan ja kun miehensä alensi omaa arvoaan ja teki itsensä köyhäksi.
— Niinkuin sanoin, tulisi sinun ottaa näiden nuorten onni aivan omiin hoteisiisi! lausui Bartold.
— Kenenkä nuorten? kysyi Katarina. Tahtooko Barbara siis mennä jonkun muun kanssa naimisiin, koska hän ei asessorin vekarasta piittaa?
— No, meidän sukuummehan tyttö aivan väkipakolla tahtoo tulla, sanoi
Bartold nauraen.