Helposti hän huomasi, missä kapakan ovi oli, sillä sen ovesta tuli ja meni väkeä.
Kellaritupa, jonne hän saapui, oli ahdinkoon asti väkeä täynnä. Paljon oli siellä linnan varusväen upseereita, mutta runsaasti oli siellä kaupunkiin tulleita talonpoikiakin, jotka vietyään hevosensa joko "Vallin" puolella olevaan majataloon tai, noudattaen yleistä "maimeseri-tapaa", tuttujen kauppiaitten pihalle olivat saapuneet tänne iltaansa viettämään. Hiukan syrjemmässä istui joukko käsityöläisiä, jotka olivat tänne saapuneet korttia pelaamaan, arpaa heittämään, tupakkaa polttamaan ja ryyppäämään. Tämä joukko puhui monta eri kieltä, suomea, ruotsia, saksaa, jopa hollantiakin, sillä olihan moni kaupunkiin muuttaneista suvuista hollantilainen, ja kun näihin kuuluvat miehet kohtasivat toisensa, niin he mielellään käyttivät puheessaan pehmeästi sointuvaa äidinkieltään.
Krouvia hoiti muuan saksalainen, kauan Viipurissa oleskellut Nikolai Schaaf, jota kaikki yleensä kutsuivat Nike mestariksi. Nähdessään nuoren, komeapukuisen miehen viivyttelevän oven suussa riensi hän tätä vastaan ja sanoi syvään ja matelevasti kumartaen:
— Mikä tuottaa kapakalleni sen kunnian, että armollinen herra Jokkim
Frese sinne astuu jalallaan?
Sanat koettivat olla ystävällisiä, mutta niiden takana piili hieno iva, jonka Jokkimin terävä korva kyllä huomasi.
— Tunnettehan Antonius Borchardtin kirjurin Paul Moijin? kysyi
Jokkim.
— Totta kai minä hänet tunnen. Hänhän on tämän kaupungin iloisin mies, vastasi Nike. Ja niin kauan kuin hän kapakassani viipyy, tiedän jokaisen istuttavan paikan olevan miestä täynnä, sillä hän osaa kertoa hupaisia juttuja enemmän kuin kukaan muu. Ja missä juttuja kerrotaan, siellä juomatavaratkin menevät kaupaksi.
— Onko hän täällä? kysyi Jokkim koettaen tupakan sauhusta samean ilman läpi nähdä, keitä kapakassa oli.
— Ei vielä, vastasi krouvari. Kolmessa paikassa Paul herra oleksii, isäntänsä kauppahuoneessa tilikirjojensa ääressä, tässä kapakassa viinituopin takana ja kaupungin naitujen tai naimattomien naisten kammioissa heidän vieressään.
— Niin, niin, kyllä tiedän, sanoi Jokkim Frese nauraen, että hän ainakin viimeksimainituissa paikoissa oleksii paljon.