— Se on Samuel, se on Samuel! kiljui Napukka iloissaan ja riensi avaamaan oven.
Huoneeseen astui kummallinen olento, jonka kaulaan Napukka heti hyppäsi. Mies oli tavallista pitempi ja pelottavan laiha, oikea luuranko ihmiseksi. Yllään oli hänellä kulunut puku, jonka monista laikollisista kohdista saattoi päättää, että se oli saanut kestää monet sateet ja tuiskut. Hänen kupeellaan riippui pitkä miekka, joka toisinaan hänen kiivaasti liikahdellessaan solui hänen laihojen sääriensä väliin ja esti hänen käyntiään. Hän oli noin neljänkymmenenviidenvuotias.
Miehen naama oli laiha, silmät suuret ja ulospäin pullistuneet, nenä oli terävä ja riippui ylähuulen päälle, varjostaen pitkiä punertavia viiksiä, jotka roikkuivat suun kummallekin puolen. Leuassa oli likaisen värinen suippoparta.
— No, ukuli, sanoi Samueliksi nimitetty mies, missä on Paul herra?
— Missäkö, vastasi Napukka, joka roikkui hänen kaulassaan. Hän on joutunut hiirenloukkuun.
— Minä aivan tyrmistyn, sanoi Samuel. Kuka on uskaltanut sellaisen miehen kuin Paul Moijin pistää lukkojen taakse?
— Maaherra sen on tehnyt.
— Me menemme ja otamme hänet siitä lävestä pois!
— Nuori Frese on siellä myöskin hänen seuranaan. Paul herra ei tule, ellemme pelasta heitä yhdessä.
— Vaikka siellä olisi viisikymmentä, niin kyllä minä linnan muurien sisältä otan heidät! sanoi Samuel.