— Niin se tekee aivan kuin tilauksesta tekisi. Kyllä minä sille tänä iltana vielä syötän kokonaisen kanan.
Viimein sammui tappuratukko ja kettu läksi juoksemaan kaupunkia kohden, ensin hampain kiskottuaan tukon hännästään.
Paulin huoneessa odottivat Samuel ja Napukka Mikon paluuta. Ajan kuluksi kertoi Samuel matkoistaan, joilla hän oli ollut. Eiväthän nuo matkat mitään aivan rehellisen miehen matkoja olleet, sillä moni varkaus ja kaikenlainen muu pahanteko oli niiden sisältönä, mutta ihastuksella Napukka niitä kuunteli.
Samuel oli ollut Turussa jonkun vuoden ylioppilaana ja sitten sotilaana, joka ei missään joukossa ollut pysynyt kauaa aikaa. Hän joi liikaa, ei ollut aivan rehellinen, ja kun hän sai hiukan humalaa päähänsä, oli hän niin kerskaileva, että toisia aivan hirvitti. Hän oli jättänyt sotilaallisen ammattinsa, vaikka hän yhä kantoikin miekkaa, ja oli ollut jo parisen vuotta Paulin asioita hoitamassa pitkin Savoa ja Hämettä. Hän puijasi talonpoikia Paulin eduksi, osteli tervaa etukäteen ja maksoi siitä vähemmän kuin mitä kruunu määräsi. Hän tunsi kaikki seudut ja kaikki varakkaimmat talonpojat. Napukkaan hän oli kovasti kiintynyt, ja jokaiselta matkaltaan hän aina toi jotain tuliaisiksi lemmikilleen.
Heidän odoteltuaan pitkän aikaa ilmestyi Mikko viimein. Hän oli kiivennyt linnan pihaan, oli siellä harhaillut sinne ja tänne ja pujahtanut sisään vankitornin ovesta, joka oli kuudentoista ratsumiehen rintahaarniskalla raudoitettu, vähän sen jälkeen kuin vartija pujahti katsomaan, mikä melu jäällä oli. Vankihuoneen lattiassa oli luukkuovi, jonka alta Mikko oli kuulevinaan ääniä. Hän alkoi huutaa ja Paul vastasi. Samassa vartija tuli ja ajoi Mikon pois.
Nyt ei ollut enää mitään muuta jälellä kuin keksiä keino, minkä avulla päästään torniin, ja miten tuodaan vangit vapauteen.
— Kun kerran tiedämme, missä he ovat, sanoi Napukka, niin on ihme ja kumma, ellemme heitä sieltä tuo poiskin. Ja minä lupaan ja vannon, että minä tämän kaiken kyllä niin järjestän, että tässä huoneessa vielä kaikin yhdessä istumme ja iloitsemme.
— Tuo poika puhuu melkein yhtä suurellisesti kuin minäkin, sanoi Samuel nauraen. Mutta kun hän kerran jotain lupaa, niin hän sen pitääkin, jota minä en aina tee.
VI.
Tyrmässä.