— Olen iloisuudella ainoastaan vuorattu, vastasi Paul.
— Kuinka niin?
— Pohjaltaan on luonteeni hyvin vakava, sanoi Paul, vaikka kukaan ei sitä tahdo uskoa. Iloisuus on ainoastaan jonkinmoisena vuorilautana. Sen alla on kyllä lujaa ja varmaa perustaa, sen takaan.
Iloinen keskustelu haihdutti miesten mielestä hetkiseksi kaiken alakuloisuuden. Paul johtui, kertoessaan käynnistään Martta rouvan luona, juttuamaan kaikenlaisista seikkailuistaan naisten kera, ja toinen hupaisa kasku seurasi toistaan.
— Niin ikävää kuin onkin tällainen vankityrmässä istuminen, niin on siitä kuitenkin se hyöty, sanoi Jokkim, että meillä on tilaisuus lähemmin tutustua toisiimme.
— Samaa minäkin tässä olen ajatellut, vastasi Paul. Olen kauan kaivannut sopivaa seuraa itselleni, löytämättä sitä. Nyt olen kohdannut teidät ja siksi aionkin riippua kiinni teissä siksi, kunnes minuun väsytte ja ajatte minut luotanne pois.
— Minä käsitin, että teillä on seuraa vaikka kuinka paljon, sanoi
Jokkim.
— On kyllä, mutta melkein aina sellaista, jota minä joko huvitan tai käsken. Ja siihen sellaiseen väsyy ajan mittaan. Ja sitten naiset! Kun mies helposti voittaa naisten suosion, ei hän sille pane enää mitään arvoa. Nainen on ajankulu, ei muuta.
— Olemme molemmat olleet kauppa-asioissa, sanoi Jokkim, ja siksi sallikaa minun tehdä teille pieni vertaus sen perusteella. Kauppa-asioissa on usein paljous edullisempi kuin laatu, sillä paljoudella voi pettää ostajan. Rakkaudessa paljous pilaa laadun!
Näin puhelivat miehet vankilan pimeydessä. Kohteliaita ja huomaavaisia he olivat toisiaan kohtaan, niin huomaavaisia, että kun Paul vähäksi aikaa otti takkinsa yltään, hän sen johdosta pyysi anteeksi tyrmätoveriltaan.