— Jos pakkanen tulee tiukemmaksi, niin silloin olen hyvällä alulla, tuumi Napukka.
Usein ennenkin oli Napukka tullut tälle paikalle keskustelemaan vahtisotilaitten kanssa ja tuonut heille kapakasta milloin mitäkin suuhun pantavaa. Kun hän nyt ilmestyi, niin oli hänen kainalossaan ravintolan vanha kollikissa.
— Minne sinä tuota elukkaa roikotat? kysyi vahdissa oleva sotilas.
— Pahojahan minulla on mielessä, vastasi Napukka viattomasti. Aion opettaa sitä ottamaan kiinni rottia, jotka tuossa käytävässä asustavat.
— Sinne et pääse, sanoi sotilas. Sinne pääsy on ankarasti kielletty. Miksi minä muuten tässä istuisin palelemassa, jos sinne saisi mennä kuka tahansa. Sitten eilispäivän on annettu aivan tiukka määräys, että jokainen, joka yrittää tästä käytävästä mennä sisään, on vaikka tapettava, ellei muulla keinolla saa häntä seisahtumaan.
— Olenhan minä ennenkin siellä ollut, sanoi Napukka. Mikä hätä nyt on, kun ei sinne päästetä enää ketään?
— En tiedä mitä maaherra pelkää, vastasi sotilas.
Napukka kääntyi menemään ja sanoi:
— Ei sitten mikään muu auta kuin mennä tämän jalon elukkani kanssa muualle harjoittamaan metsästystä.
— Älähän mene nyt heti, poika, pois, sanoi sotilas, vaan jää tänne minua vähäksi ajaksi hauskuuttamaan. Minä kerron sinulle kyllä kaikenlaisia hupaisia juttuja siitä, mitä olen ulkomailla sattunut näkemään.