— Niinkuin toisen omaisuudesta ynnä muusta, sanoi Paul.
— Juuri niin. Jos missään on eri mieltä ihmisillä, niin kyllä siinä, jatkoi Samuel. Ja sitten kun kuningas äkkiä kuoli, niin muuttuivat olot sellaisiksi, että niissä en viihtynyt. Katsokaahan nyt, millaista sen jälkeen on ollut, kun kuningas katosi ja lapsi tuli hänen sijaansa? Tarpeettomia sotia, aatelisten ylivaltaa, vääryyttä ja kaikenlaista muuta pahaa. Sellaista se on, kun yksi ei ole määräämässä, mitä maassa saa tapahtua, vaan oikea holhoojahallitus. Naiset, nuo juupelit, tietysti silloin aina meluavat liiaksi. Minä en tahdo sanoa mitään pahaa kuningattaresta, mutta merkillistä kuitenkin on, kuinka miehen käsissä kaikki on aivan toista kuin naisen. Minua tämä jo niin paljon äköötti, että arvelin palata yliopistoon ja ruveta siellä lukemaan papiksi.
Toiset remahtivat nauruun tämän kuullessaan.
— Sinä papiksi, hohotti Paul. Sinä papiksi! Millainenhan sekin seurakunta olisi, jonka sielunpaimenena sinä olisit.
— Eiköhän viran ohella ihminen tasaantuisi, höylääntyisi, niinkuin sanotaan, sanoi Samuel. Kyllä minusta pappi olisi tullut yhtä hyvin kuin monesta muustakin, ellei olisi tarvinnut lukea. Kun minä huomasin, että päähäni ei mahdu niin paljon asioita kuin olisi tarvittu, ennenkuin papin pönttöön olisin päässyt, niin aloin tutkia papin vihollisten oppia. Ja nyt minä tiedän, miten paholainen tulee esiin, miten sitä huudetaan.
— Älä sinä mene sellaisiin oppeihin, varoitti Paul, sillä muuten henkesi on vaarassa.
— Ei hätää, ei hätää, sanoi Samuel. En minä usko siihen itse, mutta kyllä muut uskovat, kun minä selitän Tästä taidostani onkin tullut hyvä tulolähde, ja ulkomuotoni, joka muuten on aina ollut haitaksi, onkin aivan kuin omiansa silloin, kun tahtoo pahaa huutaa esiin.
— Nyt olisi kai hyvä huutaa pahaa avuksi! sanoi Mikko, joka kertomuksen aikana silloin tällöin oli vilkaissut taakseen.
— Kuinka niin? kysyi Samuel. Mitä on tapahtunut?
— Tuolla tulee takanamme sellainen joukko, että se aivan varmaan on
Viipurin linnasta kotoisin.