Hän astui askeleen Freseä kohden, mutta samassa Samuel ojensi käskevästi kätensä häntä kohden ja sanoi:
— Katsokaa te kaikki, jotka minua epäilette, katsokaa, kuinka hänen kasvonsa muuttuvat harmaiksi. Kohta veri niistä kokonaan katoo, sitten päästä, sitten rinnasta, sitten vatsasta ja viimein jaloista, kunnes kaikki veri virtaa ison varpaan kautta maalle.
— Armahda meitä, älä syökse meitä turmioon, me tottelemme sinua! ruikutti emäntä karsinasta. Hävitä heidät kaikki, mutta säästä talon väkeä ja lapsiani, sillä emmehän me ole sinulle mitään pahaa tehneet.
— Polvillesi, polvillesi! huusi Samuel. Emäntä tuli arkana karsinasta esiin ja meni lapsineen Samuelin eteen polvilleen. Jota korkeammalle keskellä permantoa olevan miehen ääni nousi, sitä kimakampia valitusääniä päästi emäntäkin. Pian oli isäntäkin hänen rinnallaan.
Tuntiessaan olevansa herra tässä tilaisuudessa ja huomatessaan, minkä vaikutuksen sanansa olivat saaneet aikaan, ojensi Samuel laihat kätensä sotilaita kohden ja lausui käskevällä, haudanjylhällä äänellä:
— Polvillenne, te maan matoset, polvillenne! Viimeinen hetki on tullut ja kaiken loppu uhkaa meitä! Ettekö näe merkkejä taivaassa ja maassa, ettekö kuule ympärillänne sitä pyhää melskettä, pauhinaa, rähinää ja äänten suurta kohinaa, joka tietää, että kohta kaikki nousee haudoistaan ja eläväisen elämän loppu tulee? Polvillenne, polvillenne!
Niin vakuuttava oli hänen äänensä, että sotilaat toinen toisensa jälkeen vasten tahtoaan polvistuivat. Paul viittasi Jokkimille ja Mikolle ja molemmat nämäkin vaipuivat heti alas. Vielä oli Didrik seisaallaan. Hän taisteli tätä hullutusta vastaan. Hän alkoi kiroilla ja sadatella sotilaita, meni ovelle ja kutsui kaksi pihalle jäänyttä sisään auttamaan häntä pakolaisten tutkimisessa, mutta tuskin olivat sotilaat tulleet tupaan, ennenkuin he, nähdessään toverinsa maassa polvillaan ja kuullessaan emännän ruikutukset ja Samuelin huikeat äänet, vaipuivat vuorostaan polvilleen.
Didrik meni nyrkit pystyssä Samuelia kohden. Tämä ojensi pitkät sormensa häntä kohden ja sanoi:
— Minä näen sinun takanasi itse helvetin suuren ruhtinaan. Hänen päässään on tulinen kruunu ja valtikkana hänellä on paistinvarras, jossa vielä roikkuu syntisten käristynyttä lihaa. Katso, ettei hän sitä sinun ruumiiseesi pistä ja sinua aivan kuin kanaa paista ikuisen tulen edessä.
Samassa tuvassa olevat orrellaan kyyköttävät kanat alkoivat lepattaa ja lennellä. Muuan pyrähti Didrikin olkapäälle, jolloin tämä säikähtyneenä vaipui polvilleen. Nyt olivat kaikki maassa, Samuel vain yksinään seisoi keskellä permantoa ja teki kummallisia liikkeitä toisten yli.