— Katsokaa, sanoi hän hiljaa, katsokaa, tuolla hän tulee minua kohden, kieli pitkällä ja häntä kieppuen ilmassa! Tuolla hän tulee! Älkää liikkuko paikaltanne, ettei hän huomaa teitä! Minä kyllä hänet taltutan, sillä enpä ensi kertaa ole hänen seurassaan.
Hän otti hitaasti miekan kupeeltaan huotrasta ja sivalsi sillä äkkiä kautta ilman.
— Noin! huusi hän riemuiten. Hännän päässä olevat karvat menivät poikki. Ettekö tunne pahaa käryä?
— Tunnemme, tunnemme, ruikutti emäntä. Aja hänet, hyvä mies, armollinen herra, kauas meidän talostamme!
Samuel sivalsi toisen kerran, nyt niin, että miekka iski permantoon.
— Siinä meni Belsebubin varva poikki. Kuuletteko, kuinka hän ruikuttaa, kuuletteko?
— Kuulemme, kuulemme! vakuutti emäntä.
Ja sotilaittenkin suusta kuului mutinaa, jota saattoi pitää myöntymyksenä.
— Mutta hän ei tyydykään tähän, vaan katsokaa, tuolla tulee oikea lauma! Tuolla on se kolmisilmäinen, joka niin usein kristittyjä ahdistaa! Tuolla on paholaisen anoppikin! Hui, kuinka hän on ruma ja karvainen ja kuinka hänen silmänsä mulkoilevat! Hänellä on kädessään pieni kattila, jossa hän kaikkia tauteja kiehauttaa ja sitten niitä ihmisiin heittää. Mutta minä otan pyhän sanan avukseni ja huudan: Anateema, anateema! Roppeli, hoppeli, tunttula, hoijaa! Kuinka hän vapisee ja kuinka hän katsoo kiukkuisesti minuun! Älkää liikkuko paikaltanne, ettei hän huomaa teitä, jotka maassa olette. Antaa hänen iskeä vihansa minuun, sillä minä hänet osaan torjua.
Hän oli seuraavinaan katseillaan näkymättömän olennon liikkeitä.
Äkkiä hän kiljaisi: