— Tässä pitäjässä en mielelläni viivy, vastasi Uolevi. Tässä puvussa ei minua hämärässä vielä ole kukaan tuntenut, mutta helpostihan voi sattua, että niin käy, ja silloin minut varmaankin pidätetään, sillä olenhan vuosia sitten tehnyt tässä pitäjässä yhtä ja toista sellaista, josta laki ja minä olemme eri mieltä.
— Eilen kuulin, että talvikäräjillä aiotaan kohta ottaa tuo murhajuttu esille, sanoi Marketta.
— Mutta silloin ei minua täällä enää nähdä, sanoi nuori mies nauraen. Minulla ei ole aikaa istua vankityrmässä, vaan nyt, kun elämäni on saanut uuden alun, tahdon olla vapaa.
— Täällä sinä olet turvassa, sanoi Marketta. Kukaan ei tiedä sinua täältä etsiä. Älä nyt lähde pois. Jää edes täksi yöksi luokseni. Jos kartat isäpuoltasi, niin ei hän varmaankan vielä tule tänä yönä. Huomisaamuna lähde matkoihisi jälleen, ja Herra silloin sinua johdattakoon, jotta elämässäsi voit sen kaiken sovittaa, mitä olet rikkonut. Jää tänne!
Marketta oli astunut poikansa luo, laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi kirkkailla silmillään häneen.
— Olen sinun tähtesi saanut niin paljon surra, lisäsi hän hiljaa.
Anna minulle edes yksi lyhykäinen ilon aika.
Uolevi koetti kestää äitinsä katsetta, mutta ei voinut. Hän mutisi hiljaa jotain itsekseen, sitten näytti miettivän ja sanoi viimein:
— Minä jään, mutta ainoastaan aamuhämärään asti. Kauempaa en uskalla olla.
— Jumala sinua siunatkoon siitä, että siksikin aikaa jäät, sanoi
Marketta, ja kaunis hymy levisi hänen kasvoilleen.
Hän vei poikansa istumaan rahille lieden ääreen, ja siinä he kauan aikaa puhelivat, ja usein tarttui Marketan käsi poikansa käteen ja sitä hellästi pusersi.