Jo oli yö pitkälle kulunut, kun äkkiä ulkoa alkoi kuulua ääniä.
Uolevi ponnahti heti säikähtyneenä seisaalleen.
— Ne etsivät varmaankin minua, sanoi hän. Kätke minut äiti, kätke, piilota, auta pakenemaan!
— Sinä säikähdyt aivan suotta, sanoi Marketta. Isäpuolesi siellä varmaankin tulee, koska halli niin iloisesti haukahtelee.
— Mutta hän ei ole yksin, kuulethan puhetta, sanoi Uolevi.
— Varmaankin matkatovereita, joiden retki kulkee tästä ohi. Ovat matkalla liittyneet turvallisuuden vuoksi yhteen ja nyt poikkeavat kaikin tänne.
— Olkoot keitä tahansa, minä en tahdo kohdata vieraita miehiä, sanoi Uolevi. Minä menen tänne perähuoneeseen kätköön. Kun he ovat joko menneet tai panneet levolle, niin silloin katoan.
— Mitä sinä pelkäät? sanoi Marketta levottomasti.
— Minulla on huostassani tärkeitä papereita, jotka eivät saa joutua kenenkään vieraan käsiin. Minun täytyy varjella niitä aivan kuin silmäterääni.
— Mene siis, sanoi Marketta. Isäpuolesi avulla sinut kyllä turvallisesti johdatamme pois.